RSS

Tehtävä 10: Ilmaisun tehostaminen

20 Mar

Some-kurssini seuraavassa vaiheessa suoritan kaksi tehtävämoduulia, joista valitsin ensimmäiseksi sisällöntuotantoa käsittelevän tehtäväparin. Tehtävässä 10 selvittelen, miten voisin tehostaa sekä ajankäyttöäni somessa että viestini perille menemistä. Olen jakanut tehtävään liittyvät pohdinnat useampaan postaukseen, koska olen jäsentänyt tehtävänannon kysymykset omalla kohdallani osittain erillisiksi aiheiksi.

Ensimmäisenä haluaisin keskustella blogipostausten pituudesta.

Puheen pulppuaminen on minulle tyypillinen ilmaisutapa sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä. Sosiaalisessa(kaan) mediassa se ei aina ole eduksi. Minun olisi hyvä oppia tiivistämään, käyttämään väliotsikoita ja välttämään perisyntiäni eli toistoa, jotta lukijani jaksaisivat paremmin ja myös saisin ilmaistua itseäni selkeämmin.

Toisaalta on myös niin, että pitkähköt postaukset ovat tyypillisiä sille genrelle, johon ainakin osittain itseni bloggaajana liitän, eli kirjablogeille. En kiistä, etteikö kirjapostauksenkin viesti menisi perille tehokkaammin, jos teksti olisi lyhyempi, mutta kirjablogien lukijat ovat kenties tottuneet lukemaan pitkiä arvioita – ainakaan en ole nähnyt keskustelua, jossa kaivattaisiin blogien kirja-arvioiden lyhentämistä noin yleisesti. Kun kirjoitan jostain lukemastani kirjasta, minulla on yleensä muutamiakin pointteja, jotka haluan tuoda esiin. Tuntuu siltä, etten saa ilmaistua kaikkea tarpeellista, jos tekstiä pitää lyhentää. Ehkä tässä tulevatkin apuun väliotsikot?

Tämän kurssin ansiosta olen jo nyt tiedostanut monisanaisuuteni ja koettanut kiinnittää siihen huomiota. Tulokset eivät ehkä näy blogipostauksissani kovin hyvin, mutta vakuutan, että asiaa on mietitty. Olen esimerkiksi lyhentänyt liian pitkiä kappaleita ja jaan nykyään kappaleen herkemmin kahtia. Käytän myös kuvia vähemmän kuin ennen; tähän palaan tehtävissä 11 ja 12, joissa pohditaan sosiaalista mediaa ja lainsäädäntöä.

Tiedostan siis, että verkkoviestintä on oma tekstilajinsa, jossa on omat niksinsä ilmaisun keinojen toimivuudessa. Esimerkkejä hyvin tiiviillä ilmaisulla viestinsä perille saavista bloggaajista ovat

Täällä toisen tähden alla -blogi taas on hyvä esimerkki siitä, että pitkätkin postaukset ovat erittäin toimivia, kun kirjoittajalla on sana hallussaan. Jaanankin blogissa pisimpiä tekstejä ovat kirjapostaukset, muut lyhyempiä. Kirjabloggajien ammattilaiskerhoon kuuluva Penjami kirjoittaa Jäljen ääni -blogissaan hyvin perusteellisia postauksia, joiden lukijan täytyy olla aiheesta kiinnostunut jaksaakseen loppuun asti. Jäljen ääni on erinomainen kirjablogi, mutta helppolukuiseksi sitä ei ehkä voi sanoa, vaikka teksti onkin selkeää ja kaunista.

Tehtävänannossa puhuttiin myös hakukoneoptimoinnista, esimerkkinä blogger. Nyt täytyy tunnustaa, että en löytänyt vastaavia asetuksia WordPressistä. Ehkäpä etsin niitä jonkun osaavamman kanssa lähiaikoina tarkemmin.

Seuraavaksi kirjoitan bloggaamisen tarpeista, kohderyhmästä ja eri some-systeemien keskinäisestä linkittämisestä.

Mainokset
 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : marraskuu 20, 2012 Kategoria/t: bloggaaminen, some-tehtävät, viestintä

 

Avainsanat: ,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggers like this: