RSS

Aihearkisto: some-tehtävät

Kurssin suoritukset

Sosiaalinen media ja oman osaamisen markkinointi -kurssi on nyt suoritettu. Tässä koottuna ne kurssitehtävät, jotka on tehty tähän blogiin.

Tehtävä 2: viestijäkuva ja viestintäkulttuuri: täällä sekä täällä. Vähän asiasta myös täällä.

Tehtävä 3: Henkilöbrändi on laatulupaus. Kaksi postausta täällä ja täällä.

Tehtävä 4: Sosiaalinen media: postaus täällä.

Moduuli 3 Sisällöntuotato: Tehtävä 9 täällä ja Tehtävä 10 taas kahdessa osassa: täällä ja täällä. Ja aiheeseen liittyvä sivuhuomio täällä.

Moduuli 4: Sosiaalinen media ja lainsäädäntö. Tehtävä 11 ja Tehtävä 12.

Kaikkien näiden tehtävien seurauksena olen joutunut pohtimaan some-käyttöäni paljon syvällisemmin kuin aiemmin – kurssin tavoite tuli siis toteutetuksi! Lopputehtävänä olen laatinut viestintäsuunnitelman. Teksti on sellaisenaan liian pitkä tuotavaksi blogiin, mutta ehkäpä jonain päivänä tässä voisin laatia siitä tiivistelmän tännekin. Juuri nyt lähetän sen kuitenkin sähköpostilla kurssin opettajalle ja siirryn muihin töihin.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : joulukuu 3, 2012 Kategoria/t: some-tehtävät

 

Avainsanat: ,

Tehtävä 12: sosiaalinen media ja lainsäädäntö – tekijänoikeus

Minä ja muiden oikeudet

Viimeisessä valitsemassani some-kurssin tehtävässä (moduuli 4 sisälsi siis myös tehtävän 11) pohditaan tekijänoikeuksia. Olen ollut tietoinen ainakin osasta tekijänoikeuksien asettamista rajoituksista ja olen halukas noudattamaan niitä ihan kunnioituksesta alkuperäistöiden tekijöitä kohtaan. Haluan myös, että ammatillinen verkkoidentiteettini ei perustu toisten tekijänoikeuksien rikkomiseen.

Olen silti ollut tiedostamaton ja esimerkiksi liittänyt blogiini monia laitonta materiaalia sisältäviä Youtube-videoita. Aiemmin hain myös kuvia verkosta ja linkitin niitä blogiini, mutta siitä olen luopunut tajuttuani kirjablogeissa käydyn hyvän keskustelun ansiostaa, että myös kirjojen kannet ovat tekijänoikeuden alaisia, eikä niiden kuvien julkaisu ole laillista. Linkki sinne mistä kuva on lainattu ei tee lainaamista oikeutetuksi tai lailliseksi. Siksi en enää vähään aikaan ole käyttänyt blogissani esimerkiksi kuvia kirjoista tai kirjailijoista, elleivät kuvat ole itse ottamiani.

Jatkossa haluan olla asiassa edelleen tarkempi. Julkaisen blogissani vain itse ottamiani kuvia enkä upota tekstiin sellaisia Youtube-videoita, jotka eivät ole sellaista tarkoitusta varten tehty – esim. promovideothan on tarkoitettu yleiseen jakoon, mutta musiikkivideot useimmiten eivät. Voin linkittää videoita, mutta en upota niitä teksteihin. Minun on vaikea saada selkoa lakipykälien viidakosta tarkalleen, mutta jos toimin varmuuden vuoksi tositosi varovasti, niin en tule rikkoneeksi tekijänoikeuksiakaan.

Entä minun oikeuteni?

Olisiko minulla ehkä materiaalia, jonka tekijänoikeuksia haluaisin suojella? Jos sellaista erityisesti on, niin en tokikaan laita sitä vapaaseen levitykseen verkkoon. Tehtävässä kehotettiin tutustumaan Creative Commons -lisenssijärjestelmään, joka olikin minulle uusi tuttavuus. Creative Commons on hanke, jossa materiaalin käyttökiellon ja täyden luvallisen käytön välille pyritään luomaan välimuotoja. Creative Commons tarjoaa lisenssejä, joilla teoksiin annetaan osittainen käyttöoikeus.

Tutustuin erilaisiin lisensseihin ja valitsin sieltä esimerkiksi lisenssin Nimeä-Epäkaupallinen 3.0 Muokkaamaton, jota edustaa seuraava merkki:
Creative Commons -lisenssi
Tämän teos teoksen käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimeä-Epäkaupallinen 3.0 Muokkaamaton -lisenssi.

Toimiiko järjestelmä siis niin, että julkaistessani vaikkapa valokuvauskurssin kuvia täällä Sivujuonissa, minun kannattaisi liittää yllä oleva merkki kaikkiin julkaisemiini kuviin? Vai riittäisikö vain yksi maininta esimerkiksi blogin sivupalkissa?

Johtopäätöksiä

Kuten sanottu, en ole toistaiseksi laittanut verkkoon mitään tekijänoikeudellisesti arkaluontoista materiaalia vaan ainoastaan sellaista, jonka olisin valmis jakamaan muutenkin ja jonka mahdollisesta menettämisestä en saa taloudellisia tappioita. Siinä mielessä käyttäisin Creative commons -lisenssijärjestelmää mieluusti esimerkiksi valokuviin, että minua ei harmita jos joku lainaa tai muokkaa kuviani niin kauan kuin niiden alkuperäinen lähde mainitaan.

Miten omien kuvien tai tekstien leviämistä verkossa voi käytännössä valvoa? Tietääkseni ei mitenkään muuten kuin niiden julkaisua rajoittamalla.

Tiedän aiheesta varsin vähän ja siksi otankin mielelläni vastaan lisäkommentteja tähän liittyen.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : marraskuu 27, 2012 Kategoria/t: ammatillinen verkkoidentiteetti, palveluja, some-tehtävät

 

Avainsanat: , , , , ,

Tehtävä 11: sosiaalinen media ja yksityisyys

Some-kurssini tehtävän 11 taustoituksessa todetaan muun muassa:

Kun julkaiset tietoja itsestäsi ja tuotat sisältöjä sosiaalisen median palveluun, vaikka rajatullekin joukolle, niin oleta lähtökohtaisesti, että ne voivat päätyä myös rajatun piirin ulkopuolisten tietoon.

Sosiaalisen median ulkopuolelle mahdollisuuksien mukaan jättäytyneet ihmiset usein perustelevat some-passiivisuuttaan juuri yksityisyyden suojalla ja turvallisuudella. Hei eivät halua jakaa elämäänsä verkossa kaikkien nähtävillä. Perustelu on ymmärrettävä, sillä lähtökohtaisesti kaikki verkkoon laitettu myös pysyy siellä. Siksi minäkään en julkaise facebookissa tai muuallakaan mitä sattuu, vaan harkitsen jokaisen viestin sisältöä.

Vuorovaikutus sosiaalisessa mediassa ei kuitenkaan ole jatkuvaa varpaillaan oloa. Normaalilla maalaisjärjen käyttämisellä selviää – tai ainakin minä olen selvinnyt tähän asti.

  • Käytän vain tunnettuja, suosittuja palvelimia, joilla ei yksinkertaisesti ole varaa mokata kovin pahasti yksityisyyden suojan kanssa. Annan brändin vaikuttaa itseeni: hyvä imago ja monet käyttäjät suosittelijoina antavat turvallisen vaikutelman, ja minä kyllä luotan siihen herkästi.
  • Jaan vain asioita, jotka voisin jakaa myös julkisessa tilassa. Minun ottaminani tai lataaminani verkkoon ei tule koskaan minusta tai kavereistani kuvia, joissa joku esim. on selvästi vihainen, itkuinen, alasti, humalassa tai tupakoi. Sen sijaan harmittomat kuvat julkisista paikoista, eläimistä, yhteisistä hyväntuulisista juhlista tai muusta positiivishenkisestä tilanteesta ovat mielestäni ok. Jos laitan tageja, poistan ne ennen pitkää. Olen myös poistanut kuvia ihmisistä, jotka ovat sitä pyytäneet. Joillakin on – monista syistä – tarve pitää kuvat itsestään verkossa mahdollisimman vähissä, ja sitä on kunnioitettava.
  • En kerro verkossa puhelinnumeroani (paitsi se valitettavasti löytyy työasioiden vuoksi) enkä osoitettani.
  • Vaihdan salasanoja aina silloin tällöin.
  • Facebookissa en jaa kaikkea julkisesti vaan vain kavereitteni kanssa.

Tämäntyyppisillä säännöillä suojaan yksityisyyttäni ja uskoisin pärjääväni kohtalaisesti.

LinkedIn ja käyttäjän kanssa tehty sopimus

Tänä syksynä (osittain tämän kurssin myötä) olen huomannut, että olen jättänyt harmillisen vähälle huomiolle LinkedIn-palvelun. Se on ilmeisen laajalle levinnyt työllistymistä ja verkostoitumista edistävä palvelu, johon kannattaisi panostaa. Oma profiilini siellä on naurettavan suppea, koska olen pitänyt esimerkiksi LinkedInin ulkoasua vaikeaselkoisena. Lähiaikoina aion ylittää tuon sekavuuden ja täyttää oman profiilini kunnolla. (LinkedIn-profiilin päivittämistä on kurssikollegoista pohtinut näemmä ainakin Heli.)

Siksi lueskelin tehtävänannossa kehotetun mukaan LinkedInin käyttöehtoja. Oleellisin pointti on sanottu jo sopimuksen alussa. Käyttäjä omistaa profiiliin laittamansa materiaalin ja saa pyytää sen poistamista koska tahansa. Sen lisäksi hyväksymällä sopimuksen käyttäjä antaa LinkedInille täydet oikeudet käyttää kaikkea materiaalia miten haluaa. Siis aivan miten haluaa (”…to copy, prepare derivative works of, improve, distribute, publish, remove, retain, add, process, analyze, use and commercialize, in any way now known or in the future discovered…”). Käyttäjä vastaa mahdollisista menetyksistä tai vastaavista.

Kiinnostavaa, joskaan ei yllättävää, on esimerkiksi tämä lause:

”DO NOT RELY ON LINKEDIN, ANY INFORMATION THEREIN, OR ITS CONTINUATION.”

LinkedIn ei siis ole vastuussa, jos järjestelmä kaatuu. Tämäkin on oikeastaan ihan järkeenkäypää, mutta on se tietysti hyvä että se on kissankokoisin kirjaimin sopimuksessa.

LinkedInin käyttäjäsopimus-sivusto on ihan kohtalaisen selkeästi rakennettu, ja kiinnostava on mm. käyttäjiä varten koottu ”DOS” and ”DON’TS” -kokoelma. Useimmissa tämän listan asioissa on kyse netiketistä: älä esiinny valheellisesti, älä levitä vahingollista tietoa, älä kopioi tai levitä sellaista mihin sinulla ei ole oikeuksia, muista pitää tietosi ajantasalla, noudata voimassaolevia lakeja ja tätä sopimusta – sekä hauskana sokerina pohjalla:

Use the Services in a professional manner.

Tämän nyt voi sitten kai tulkita miten kukin haluaa, heh.

Privacy policy -sivulla järjestelmän edustajat pyrkivät vakuuttamaan LinkedInin turvallisuudesta käyttäjälle. Siellä  mainitaan, että tietoja käyttäjistä kerätään, mutta kerrotaan myös mihin noita tietoja käytetään: lähinnä täsmämarkkinointiin ja avuksi siinä, miten järjestelmä koettaa arvata, millaisia verkostoja haluan luoda.

Johtopäätöksiä:

Tämän postauksen alussa todettu lainaus koskee myös LinkedIniä. Vaikka palvelu on kehitetty edistämään käyttäjien työnhakua ja on siis ”käyttäjän puolella”, se kuitenkin varaa oikeuden kaikkeen ladattuun materiaaliin. Toisaalta LinkedIn on työikäisten ihmisten verkostoitumis- ja työnhakukanava, joten härskien kuvien lataaminen sinne koituisi käyttäjän vahingoksi myös palvelun tavoitteiden suhteen. Itse aion ladata palveluun cv:ni, ja sen suhteen nyt ainakaan ei voi olla kovin nuuka – sehän on tarkoitettu ainakin puolijulkiseksi asiakirjaksi. Jos varon näyttämästä ansioluetteloani kenellekään, en varmaan koskaan saa töitäkään… Terve järki tässäkin on varmasti hyväksi. Esimerkiksi LinkedIniin ladatusta cv:stä kannattanee jättää pois osoite ja suora puhelinnumero.

 

 
3 kommenttia

Kirjoittanut : marraskuu 23, 2012 Kategoria/t: palveluja, some-tehtävät, yksityisyys

 

Avainsanat: , , ,

Tehtävä 9: oman asiantuntijuuden jakaminen

Samassa moduulissa kuin tehtävä kymppiin liittyvät pohdintani (klik ja klik) on myös tehtävä 9, jossa aiheena on oman asiantuntijuuden jakaminen verkossa.

Omien tuotosten jakaminen

Tehtävänannon mukaisesti kokeilin Slide Share -palvelua. En ole vielä ihan vakuuttunut, mihin tätä käyttäisin, sillä opetan tosi vähän. Yllä on tämän syksyn ainoa luentoni laitoksen peruskurssilaisille. Ehkä jossain elämänvaiheessa opetusta tai luennointia tulee enemmän, jolloin voisin jakaa täällä vaikkapa yleistä luentomateriaalia. Esimerkiksi tämä seuraava diasarja on viime talvena Keski-Suomen museolla pitämältäni luennolta, eikä minua yhtään haittaisi mainostaa, että olen sen luennon pitänyt. Eri asia sitten, ketä näiden sisältö hyödyttää – ei juuri ketään.
Slide Share toimii varmastikin myöhemmissä vaiheissa uraani paremmin, eli silloin kun minulla on joitain dioja, jotka toimivat sellaisenaan. Nämä luentodiat on tarkoitettu suullisen esityksen tueksi. Slide Share on visuaalisesti minusta ihan siisti ja toimiva, mutta ehkä tällaisessa ylipäätään toimivat parhaiten lyhyehköt esitykset.
Academia.edu -palvelussa olen jakanut yhden konferenssipaperin, mutta muuten olen ollut vähän arka jakamaan materiaalia verkossa. Ehkä suurin syy siihen ei kuitenkaan ole ollut se, että pelkäisin esim. plagiointia vaan se, ettei minulla ole paljoa mitä jakaa. Kirjoittamani tekstit olen toistaiseksi julkaissut (eikä niitä silloin voi itsekseen verkkoon laitella kun oikeudet on kustantajalla), enkä ole ehtinyt kerryttää pöytälaatikkoon mitään. Jos olisinkin, itsekriittisyyteni varmaan hidastaisi jos ei peräti estäisi kokonaan papereiden tai artikkeliluonnosten julkaisua.
Linkkien jakaminen
Toinen osa tehtävää käsitteli kirjanmerkkien ja linkkien jakamista eri palvelujen avulla. Minä en juurikaan käytä linkkilistoja, vaikka ehkä niiden käyttöönottaminen olisi kätevää. Diigon tai Deliciousin sijaan voisin ottaa blogissani käyttöön esimerkiksi Linkkilauantain tai muun teemapäivän (mallina esim. kirjabloggajien teemapäivät tai Twitteristä FF eli Follow Friday), jolloin säännöllisesti kirjoittaisin yhdestä tai muutamasta hyvästä linkistä. Tagin tai kategorian avulla nämä linkit on myös helppo koota, tai niistä voi tehdä oman alasivun blogiin.
Täten katson moduulin 3 suoritetuksi ja siirryn seuraavaksi moduuliin 4, jossa pohditaan sosiaalista mediaa ja lainsäädäntöä.
 

Avainsanat: , ,

Tehtävä 10: bloggaamisen tarve?

Monelta osin some-kurssin tehtävät ovat minulle helpohkoja, koska olen käyttänyt sosiaalista mediaa jo jonkin verran tätä ennenkin. Näidenkin tehtävien kohdalla olen silti pysähtynyt miettimään joitain juttuja ja saanut huomata, että kurssi on tosi hyödyllinen. Muuten on esimerkiksi juurikaan enää pohtisi seuraavaa (lainaus on tehtävästä 10):

Mieti tarpeitasi: haluatko tekstiesi kautta olla vuorovaikutuksessa toisten kanssa vai tarvitsetko ensisijaisesti vain julkaisualustaa teksteillesi?

Minulla on ollut Illuusioita -blogini jo kuuden vuoden ajan. Harvoin enää mietin, miksi sitä kirjoitan: se on jo osa arkeani liian kiinteästi, että alkaisin kysellä syitä sen olemassaoloon. Nyt olisi kuitenkin hyvä kohta miettiä asiaa, kun ammatillisen verkkoidentiteetin kehittäminen on mielessä.

Blogini ei ole julkaisualusta akateemisille teksteilleni, vaan paljolle muulle, ja vuorovaikutus eli kommentoijat ja lukijat ovat tärkeitä minulle. Se on nimenomaan blogi, jossa ammatiini liittyviin ylä- ja alamäkiin yhdistyy muita elämän osa-alueita. Jonathan Sternin artikkeli Blogging 101 for Academics herätteli osaltaan pohtimaan sitä, miksi haluan pitää blogia omalla nimelläni. Stern varoittaa, että omalla nimellä kirjoittaessa ei kannata mennä söpöjen kissavideoiden ajoittaista postausta henkilökohtaisempiin asioihin. Sen lisäksi, että harrastuksista tai puolisosta tai muusta kirjoittelu antaa epäammattimaisen kuvan kirjoittajasta (jos siis kyseessä yrittää olla ammatillinen blogi), kirjoitukset voidaan kaivaa koska tahansa esiin ja nostaa kirjoittajaa vastaan. Kaikki verkkoon laitettu on aina mietittävä tarkkaan. Jos kirjoittaa omalla nimellä, varoittaa Stern, tulee kuitenkin jossain vaiheessa lipsauttaneeksi jotain hupsua. Tai vähintäänkin sanomiset voidaan myöhemmin tulkita eri tavoin kuin kirjoitushetkellä on tarkoitettu.

Stern sai minut miettimään, olenko jo kuuden vuoden ajan ollut liian avoin verkkokäyttäytymisessäni. Aluksi käytin blogissani ystävistäni etunimiä, mutta palautteen jälkeen lopetin sen, ja mainitsen ihmiset nykyään nimeltä vain ammatillisissa yhteyksissä, jos niissäkään. Aiemmin kirjoitin henkilökohtaisemmistakin asioista, mutta kun sain tietää äitini(kin) osaavan käyttää googlea, muutuin varovaisemmaksi. Ehkä itsesensuurini oikeastaan alkoi nousta jo silloin, kun huomasin blogin löytyvän nimeni googlaamalla. Se ei alunperin ollut tarkoitus, vaikka en olekaan nimeä ja asuinpaikkaa missään vaiheessa salaillut.

Millaiset aiheet sitten ovat liian henkilökohtaisia? Olen melko avoin ihminen, joten joillekin minunkin kirjoitusteni henkilökohtaisuuden taso voi tuntua rohkealta. Kuitenkin voin vakuuttaa, että kaikki postaukset ovat harkittuja. Kirjoitan vain aiheista, joista voisin jutella esimerkiksi työpaikan kahvihuoneessa, kaupunkiliikenteen bussissa tai muuten julkisella paikalla ihmiselle, jota tunnen vain vähän.

Olen kirjoittanut aika raskastakin avautumista aina välillä, mutta myös iloinnut ja riemuinnut julkisesti. En ole syyllistynyt toisten ihmisten mustamaalaamiseen enkä ole kritisoinut ”työnantajaani”.

Kuusi vuotta elämässäni ollut blogi on kehittynyt minun mukanani. Se saattaa sisältää ”riskialtista” aineistoa, mutta tuntuisi melko pahalta deletoida sitä kaikkea. Haluaisin myös, että kun järjestelen tulevaisuudessa viestintäsuunnitelmani mukaisesti ammatillista verkkoidentiteettiä ja some-julkaisujani jotenkin tehokkaampaan ja järkevämpään muotoon, voisin pitää vanhatkin postaukset osana verkkominää.

Johtopäätös:

Sternin varoituksista huolimatta haluaisin liittää nykyisen blogini osaksi ammatillisia verkkosivujani. Vaikka kehittäisin blogipostauksiani jatkossa ”hillitympään” suuntaan, kulkee mukana myös vuosia pitkä blogihistoria. Siellä tuskin on kovin pahoja luurankoja, mutta jos niitä löytyisikin, niin ne otetaan sitten sellaisina kuin tulevat vastaan.

 

Avainsanat: ,

Tehtävä 10: Ilmaisun tehostaminen

Some-kurssini seuraavassa vaiheessa suoritan kaksi tehtävämoduulia, joista valitsin ensimmäiseksi sisällöntuotantoa käsittelevän tehtäväparin. Tehtävässä 10 selvittelen, miten voisin tehostaa sekä ajankäyttöäni somessa että viestini perille menemistä. Olen jakanut tehtävään liittyvät pohdinnat useampaan postaukseen, koska olen jäsentänyt tehtävänannon kysymykset omalla kohdallani osittain erillisiksi aiheiksi.

Ensimmäisenä haluaisin keskustella blogipostausten pituudesta.

Puheen pulppuaminen on minulle tyypillinen ilmaisutapa sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä. Sosiaalisessa(kaan) mediassa se ei aina ole eduksi. Minun olisi hyvä oppia tiivistämään, käyttämään väliotsikoita ja välttämään perisyntiäni eli toistoa, jotta lukijani jaksaisivat paremmin ja myös saisin ilmaistua itseäni selkeämmin.

Toisaalta on myös niin, että pitkähköt postaukset ovat tyypillisiä sille genrelle, johon ainakin osittain itseni bloggaajana liitän, eli kirjablogeille. En kiistä, etteikö kirjapostauksenkin viesti menisi perille tehokkaammin, jos teksti olisi lyhyempi, mutta kirjablogien lukijat ovat kenties tottuneet lukemaan pitkiä arvioita – ainakaan en ole nähnyt keskustelua, jossa kaivattaisiin blogien kirja-arvioiden lyhentämistä noin yleisesti. Kun kirjoitan jostain lukemastani kirjasta, minulla on yleensä muutamiakin pointteja, jotka haluan tuoda esiin. Tuntuu siltä, etten saa ilmaistua kaikkea tarpeellista, jos tekstiä pitää lyhentää. Ehkä tässä tulevatkin apuun väliotsikot?

Tämän kurssin ansiosta olen jo nyt tiedostanut monisanaisuuteni ja koettanut kiinnittää siihen huomiota. Tulokset eivät ehkä näy blogipostauksissani kovin hyvin, mutta vakuutan, että asiaa on mietitty. Olen esimerkiksi lyhentänyt liian pitkiä kappaleita ja jaan nykyään kappaleen herkemmin kahtia. Käytän myös kuvia vähemmän kuin ennen; tähän palaan tehtävissä 11 ja 12, joissa pohditaan sosiaalista mediaa ja lainsäädäntöä.

Tiedostan siis, että verkkoviestintä on oma tekstilajinsa, jossa on omat niksinsä ilmaisun keinojen toimivuudessa. Esimerkkejä hyvin tiiviillä ilmaisulla viestinsä perille saavista bloggaajista ovat

Täällä toisen tähden alla -blogi taas on hyvä esimerkki siitä, että pitkätkin postaukset ovat erittäin toimivia, kun kirjoittajalla on sana hallussaan. Jaanankin blogissa pisimpiä tekstejä ovat kirjapostaukset, muut lyhyempiä. Kirjabloggajien ammattilaiskerhoon kuuluva Penjami kirjoittaa Jäljen ääni -blogissaan hyvin perusteellisia postauksia, joiden lukijan täytyy olla aiheesta kiinnostunut jaksaakseen loppuun asti. Jäljen ääni on erinomainen kirjablogi, mutta helppolukuiseksi sitä ei ehkä voi sanoa, vaikka teksti onkin selkeää ja kaunista.

Tehtävänannossa puhuttiin myös hakukoneoptimoinnista, esimerkkinä blogger. Nyt täytyy tunnustaa, että en löytänyt vastaavia asetuksia WordPressistä. Ehkäpä etsin niitä jonkun osaavamman kanssa lähiaikoina tarkemmin.

Seuraavaksi kirjoitan bloggaamisen tarpeista, kohderyhmästä ja eri some-systeemien keskinäisestä linkittämisestä.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : marraskuu 20, 2012 Kategoria/t: bloggaaminen, some-tehtävät, viestintä

 

Avainsanat: ,

Sosiaalinen media, historioitsijat ja etnologit

Seuraavassa Sosiaalinen media ja oman osaamisen markkinointi -kurssin tehtävässä tavoitteena on tutustua omaa alaa koskevaan sosiaaliseen mediaan ja miettiä, mitä siitä voisi oppia oman henkilöbrändin rakentamisen kannalta.

Kovin syvällistä analyysia etnologian ja historian aloista sosiaalisessa mediassa en nyt ole tätä tehtäväksiantoa varten tehnyt, mutta pientä googlettelua kuitenkin.

Olisi todella hyödyllistä saada tähän kommentteja ja täydennystä muilta alan ihmisiltä!

Erilaisia välineitä

Tutkijoiden some-palvelimista itsellenikin tutuin on Academia.edu, joka on tieteenteon verkostoitumis- ja tiedotuskanava. Omalle kotisivulle siellä voi ladata konferenssipapereita ja artikkeleita. Olen löytänyt sieltä jonkin verran oman alani tutkijoita, mutta enimmäkseen ihmisiä, jotka tunnen jo muutenkin. Minun pitäisi ehkä olla kansainvälisemmin orientoitunut tutkija, jotta academia.edu olisi aidosti hyödyllinen verkostoitumisessa. Suurin hyöty siinä on, että se tarjoaa alkeellisen kotisivun melko vähällä vaivalla. Olen löytänyt sitä kautta tietoa tutkijoista, ja osalle tutuistani se on toistaiseksi ainoa julkinen kotisivu.

LinkedIn -palvelun käyttöä verkostoitumisen ja oman ansioluettelon levittämisen välineenä suositellaan usein. Oma profiilini siellä on nolon vajavainen tiedoiltaan, koska koen LinkedInin jotenkin vähän sekavaksi ja hankalaksi. Syynä on varmastikin se, etten ole tutustunut siihen vielä tarpeeksi. Sinne kuitenkin ilmeisesti kannattaisi täydentää omat kiinnostuksen kohteet, työhistoria ja ansioluettelo, koska LinkedIn on monilla aloilla tunnettu, ja sitä voisi hyödyntää etsiessään asiakkaita tai työnantajia.

Academia.edu ja LinkedIn ovat palveluja, joiden kautta voi verkostoitua ja levittää tietoa omista tekemisistään. Silti koen, ettei niissä vielä liiku tarpeeksi oman alani ihmisiä, jotta henkilöbrändäys olisi riittävän tehokasta. Nämä kaksi ovat tärkeitä, mutta muutakin tarvitaan.

Twitterissä historia-alan twiiteille on monia kanavia, joista tunnetuin on ehkä #twitterstorians

Omista tähän asti käyttämistäni some-työkaluista Twitter on ehkä ollut tehokkain ja vuorovaikutuksellisin väline oman alani ihmisten löytämiseen.

Historian ja etnologian tutkijoita verkossa

Joillakin tutuilla tutkijoilla on omalla nimellä kirjoitettuja blogeja, joissa keskitytään joko vain tutkimukseen liittyviin aiheisiin tai otetaan kantaa laajemminkin. Esimerkiksi tohtorikoulutettava Anna Haverinen pitää Bits in the Space -blogia, joka on kovasti kotisivujen kaltainen esimerkki tutkijabrändin rakentamisesta verkossa. Varsin kiinnostava on myös Sari Östmanin tutkimusblogi, sillä hänen tuleva väitöskirjansa käsittelee elämäjulkaisemista Internetissä – siis juuri sitä, mitä tällä kurssilla puretaan pienempiin osiin ja koetetaan laittaa omalta osalta järjestykseen.

Historioitsijoista esimerkiksi Ilona Kemppainen on pitänyt kiinnostavaa blogia, jossa jo otsikkotasolla nousee esiin tutkijuus ja tutkimusaiheet. Silti blogissa käsitellään myös kirjoittajan arkea ja aiheita jotka eivät liity työhön. Kiva sekoitus työtä ja ”sitä muuta elämää”. Nykyisin Ilona kirjoittaa Uuden Suomen puheenvuoro-palstalla.

Annan ja Ilonan blogien vertailu osoittaa, miten eri tavoin blogialustaa voi hyödyntää. Kolmas hyvä esimerkki on Anu Lahtisen blogi Vita Historica. Esimerkiksi hänen syyskuinen postauksensa osoittaa, että historioitsijat kyllä osaavat halutessaan käyttää ja hyödyntää verkkotyökaluja. Myös alan ammattilaisten vilkas twitter-toiminta osoittaa toki tämän.

Ulkomainen esimerkki historioitsijan ammatillisesta verkkoidentiteetistä voisi olla Katrina Gulliver. Hän on hastagin #twitterstorians tekijä, ja hänet on rankattu Twitterin vaikutusvaltaisimmaksi historioitsijaksi – mene ja tiedä sitten, heh. Hän on kirjoittanut muun muassa aika hyvän jutun Twitterin käyttämisestä akateemisiin tarkoituksiin.

Mitä tästä opin?

Tehtävänä oli nimetä kolme tärkeintä googlettelussa oppimaani asiaa, joita voisin hyödyntää oman henkilöbrändin rakentamisessa. Tämä on vaikeaa mutta tarpeellista, koska ajatukset ovat vielä melko hajallaan.

1) Twitteriin kannattaa panostaa. Siellä kannattaa olla vuorovaikutuksellinen, ei ainoastaan omia twiittejä sylkevä vaan myös keskusteluun osallistuva tekijä.

2) Blogin ja kotisivut voi ja ehkä kannattaakin yhdistää. Blogin sisällön voi rakentaa monella tapaa, eikä välttämättä mene metsään vaikka ammatilliseen verkkoidentiteettiin sekoittaa myös yksityisiä asioita – kunhan tässä nyt pitää jonkin ruodun kuitenkin. Kuten Katrina Gulliver twitterin kohdalla totesi, pelkät tutkimusaiheet käyvät nopeasti lukijalle tylsiksi.

3) Tärkeää on jatkaa sitä minkä aloittaa. Twitteristä ei ole hyötyä jos siellä ei twiittaa, ja blogia on syytä päivittää aina silloin tällöin. Jos päivittäminen jää ja blogi ikään kuin hylätään, siitä on kohteliasta kertoa lukijoille viimeisimmässä postauksessa. Ajankohtaisuus ja ylläpitäminen on tärkeää myös verkostoitumispalveluissa kuten LinkedIn tai Academia.edu. Tämän vuoksi ammattillisen verkkoidentiteetin ja henkilöbrändin rakentaminen ja ennenkaikkea ylläpitäminen vaativat aikaa ja pitkäjänteisyyttä.

 
10 kommenttia

Kirjoittanut : lokakuu 23, 2012 Kategoria/t: bloggaaminen, kotisivut, some-tehtävät, viestintä

 

Avainsanat: , , , ,

 
%d bloggers like this: