RSS

Aihearkisto: viestintä

Linkkilauantai käytännössä

Pari postausta sitten ehdotin, että linkkien jakamiseen tarkoitettujen palvelujen sijaan lanseeraisinkin blogiini Linkkilauantain. Kokeilin: toissapäivänä on siis avattu uusi kategoria varsinaisessa blogissani. Linkkilauantai, olkaa hyvät!

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : marraskuu 26, 2012 Kategoria/t: ammatillinen verkkoidentiteetti, bloggaaminen, viestintä

 

Tehtävä 9: oman asiantuntijuuden jakaminen

Samassa moduulissa kuin tehtävä kymppiin liittyvät pohdintani (klik ja klik) on myös tehtävä 9, jossa aiheena on oman asiantuntijuuden jakaminen verkossa.

Omien tuotosten jakaminen

Tehtävänannon mukaisesti kokeilin Slide Share -palvelua. En ole vielä ihan vakuuttunut, mihin tätä käyttäisin, sillä opetan tosi vähän. Yllä on tämän syksyn ainoa luentoni laitoksen peruskurssilaisille. Ehkä jossain elämänvaiheessa opetusta tai luennointia tulee enemmän, jolloin voisin jakaa täällä vaikkapa yleistä luentomateriaalia. Esimerkiksi tämä seuraava diasarja on viime talvena Keski-Suomen museolla pitämältäni luennolta, eikä minua yhtään haittaisi mainostaa, että olen sen luennon pitänyt. Eri asia sitten, ketä näiden sisältö hyödyttää – ei juuri ketään.
Slide Share toimii varmastikin myöhemmissä vaiheissa uraani paremmin, eli silloin kun minulla on joitain dioja, jotka toimivat sellaisenaan. Nämä luentodiat on tarkoitettu suullisen esityksen tueksi. Slide Share on visuaalisesti minusta ihan siisti ja toimiva, mutta ehkä tällaisessa ylipäätään toimivat parhaiten lyhyehköt esitykset.
Academia.edu -palvelussa olen jakanut yhden konferenssipaperin, mutta muuten olen ollut vähän arka jakamaan materiaalia verkossa. Ehkä suurin syy siihen ei kuitenkaan ole ollut se, että pelkäisin esim. plagiointia vaan se, ettei minulla ole paljoa mitä jakaa. Kirjoittamani tekstit olen toistaiseksi julkaissut (eikä niitä silloin voi itsekseen verkkoon laitella kun oikeudet on kustantajalla), enkä ole ehtinyt kerryttää pöytälaatikkoon mitään. Jos olisinkin, itsekriittisyyteni varmaan hidastaisi jos ei peräti estäisi kokonaan papereiden tai artikkeliluonnosten julkaisua.
Linkkien jakaminen
Toinen osa tehtävää käsitteli kirjanmerkkien ja linkkien jakamista eri palvelujen avulla. Minä en juurikaan käytä linkkilistoja, vaikka ehkä niiden käyttöönottaminen olisi kätevää. Diigon tai Deliciousin sijaan voisin ottaa blogissani käyttöön esimerkiksi Linkkilauantain tai muun teemapäivän (mallina esim. kirjabloggajien teemapäivät tai Twitteristä FF eli Follow Friday), jolloin säännöllisesti kirjoittaisin yhdestä tai muutamasta hyvästä linkistä. Tagin tai kategorian avulla nämä linkit on myös helppo koota, tai niistä voi tehdä oman alasivun blogiin.
Täten katson moduulin 3 suoritetuksi ja siirryn seuraavaksi moduuliin 4, jossa pohditaan sosiaalista mediaa ja lainsäädäntöä.
 

Avainsanat: , ,

Tehtävä 10: Ilmaisun tehostaminen

Some-kurssini seuraavassa vaiheessa suoritan kaksi tehtävämoduulia, joista valitsin ensimmäiseksi sisällöntuotantoa käsittelevän tehtäväparin. Tehtävässä 10 selvittelen, miten voisin tehostaa sekä ajankäyttöäni somessa että viestini perille menemistä. Olen jakanut tehtävään liittyvät pohdinnat useampaan postaukseen, koska olen jäsentänyt tehtävänannon kysymykset omalla kohdallani osittain erillisiksi aiheiksi.

Ensimmäisenä haluaisin keskustella blogipostausten pituudesta.

Puheen pulppuaminen on minulle tyypillinen ilmaisutapa sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä. Sosiaalisessa(kaan) mediassa se ei aina ole eduksi. Minun olisi hyvä oppia tiivistämään, käyttämään väliotsikoita ja välttämään perisyntiäni eli toistoa, jotta lukijani jaksaisivat paremmin ja myös saisin ilmaistua itseäni selkeämmin.

Toisaalta on myös niin, että pitkähköt postaukset ovat tyypillisiä sille genrelle, johon ainakin osittain itseni bloggaajana liitän, eli kirjablogeille. En kiistä, etteikö kirjapostauksenkin viesti menisi perille tehokkaammin, jos teksti olisi lyhyempi, mutta kirjablogien lukijat ovat kenties tottuneet lukemaan pitkiä arvioita – ainakaan en ole nähnyt keskustelua, jossa kaivattaisiin blogien kirja-arvioiden lyhentämistä noin yleisesti. Kun kirjoitan jostain lukemastani kirjasta, minulla on yleensä muutamiakin pointteja, jotka haluan tuoda esiin. Tuntuu siltä, etten saa ilmaistua kaikkea tarpeellista, jos tekstiä pitää lyhentää. Ehkä tässä tulevatkin apuun väliotsikot?

Tämän kurssin ansiosta olen jo nyt tiedostanut monisanaisuuteni ja koettanut kiinnittää siihen huomiota. Tulokset eivät ehkä näy blogipostauksissani kovin hyvin, mutta vakuutan, että asiaa on mietitty. Olen esimerkiksi lyhentänyt liian pitkiä kappaleita ja jaan nykyään kappaleen herkemmin kahtia. Käytän myös kuvia vähemmän kuin ennen; tähän palaan tehtävissä 11 ja 12, joissa pohditaan sosiaalista mediaa ja lainsäädäntöä.

Tiedostan siis, että verkkoviestintä on oma tekstilajinsa, jossa on omat niksinsä ilmaisun keinojen toimivuudessa. Esimerkkejä hyvin tiiviillä ilmaisulla viestinsä perille saavista bloggaajista ovat

Täällä toisen tähden alla -blogi taas on hyvä esimerkki siitä, että pitkätkin postaukset ovat erittäin toimivia, kun kirjoittajalla on sana hallussaan. Jaanankin blogissa pisimpiä tekstejä ovat kirjapostaukset, muut lyhyempiä. Kirjabloggajien ammattilaiskerhoon kuuluva Penjami kirjoittaa Jäljen ääni -blogissaan hyvin perusteellisia postauksia, joiden lukijan täytyy olla aiheesta kiinnostunut jaksaakseen loppuun asti. Jäljen ääni on erinomainen kirjablogi, mutta helppolukuiseksi sitä ei ehkä voi sanoa, vaikka teksti onkin selkeää ja kaunista.

Tehtävänannossa puhuttiin myös hakukoneoptimoinnista, esimerkkinä blogger. Nyt täytyy tunnustaa, että en löytänyt vastaavia asetuksia WordPressistä. Ehkäpä etsin niitä jonkun osaavamman kanssa lähiaikoina tarkemmin.

Seuraavaksi kirjoitan bloggaamisen tarpeista, kohderyhmästä ja eri some-systeemien keskinäisestä linkittämisestä.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : marraskuu 20, 2012 Kategoria/t: bloggaaminen, some-tehtävät, viestintä

 

Avainsanat: ,

Sosiaalinen media, historioitsijat ja etnologit

Seuraavassa Sosiaalinen media ja oman osaamisen markkinointi -kurssin tehtävässä tavoitteena on tutustua omaa alaa koskevaan sosiaaliseen mediaan ja miettiä, mitä siitä voisi oppia oman henkilöbrändin rakentamisen kannalta.

Kovin syvällistä analyysia etnologian ja historian aloista sosiaalisessa mediassa en nyt ole tätä tehtäväksiantoa varten tehnyt, mutta pientä googlettelua kuitenkin.

Olisi todella hyödyllistä saada tähän kommentteja ja täydennystä muilta alan ihmisiltä!

Erilaisia välineitä

Tutkijoiden some-palvelimista itsellenikin tutuin on Academia.edu, joka on tieteenteon verkostoitumis- ja tiedotuskanava. Omalle kotisivulle siellä voi ladata konferenssipapereita ja artikkeleita. Olen löytänyt sieltä jonkin verran oman alani tutkijoita, mutta enimmäkseen ihmisiä, jotka tunnen jo muutenkin. Minun pitäisi ehkä olla kansainvälisemmin orientoitunut tutkija, jotta academia.edu olisi aidosti hyödyllinen verkostoitumisessa. Suurin hyöty siinä on, että se tarjoaa alkeellisen kotisivun melko vähällä vaivalla. Olen löytänyt sitä kautta tietoa tutkijoista, ja osalle tutuistani se on toistaiseksi ainoa julkinen kotisivu.

LinkedIn -palvelun käyttöä verkostoitumisen ja oman ansioluettelon levittämisen välineenä suositellaan usein. Oma profiilini siellä on nolon vajavainen tiedoiltaan, koska koen LinkedInin jotenkin vähän sekavaksi ja hankalaksi. Syynä on varmastikin se, etten ole tutustunut siihen vielä tarpeeksi. Sinne kuitenkin ilmeisesti kannattaisi täydentää omat kiinnostuksen kohteet, työhistoria ja ansioluettelo, koska LinkedIn on monilla aloilla tunnettu, ja sitä voisi hyödyntää etsiessään asiakkaita tai työnantajia.

Academia.edu ja LinkedIn ovat palveluja, joiden kautta voi verkostoitua ja levittää tietoa omista tekemisistään. Silti koen, ettei niissä vielä liiku tarpeeksi oman alani ihmisiä, jotta henkilöbrändäys olisi riittävän tehokasta. Nämä kaksi ovat tärkeitä, mutta muutakin tarvitaan.

Twitterissä historia-alan twiiteille on monia kanavia, joista tunnetuin on ehkä #twitterstorians

Omista tähän asti käyttämistäni some-työkaluista Twitter on ehkä ollut tehokkain ja vuorovaikutuksellisin väline oman alani ihmisten löytämiseen.

Historian ja etnologian tutkijoita verkossa

Joillakin tutuilla tutkijoilla on omalla nimellä kirjoitettuja blogeja, joissa keskitytään joko vain tutkimukseen liittyviin aiheisiin tai otetaan kantaa laajemminkin. Esimerkiksi tohtorikoulutettava Anna Haverinen pitää Bits in the Space -blogia, joka on kovasti kotisivujen kaltainen esimerkki tutkijabrändin rakentamisesta verkossa. Varsin kiinnostava on myös Sari Östmanin tutkimusblogi, sillä hänen tuleva väitöskirjansa käsittelee elämäjulkaisemista Internetissä – siis juuri sitä, mitä tällä kurssilla puretaan pienempiin osiin ja koetetaan laittaa omalta osalta järjestykseen.

Historioitsijoista esimerkiksi Ilona Kemppainen on pitänyt kiinnostavaa blogia, jossa jo otsikkotasolla nousee esiin tutkijuus ja tutkimusaiheet. Silti blogissa käsitellään myös kirjoittajan arkea ja aiheita jotka eivät liity työhön. Kiva sekoitus työtä ja ”sitä muuta elämää”. Nykyisin Ilona kirjoittaa Uuden Suomen puheenvuoro-palstalla.

Annan ja Ilonan blogien vertailu osoittaa, miten eri tavoin blogialustaa voi hyödyntää. Kolmas hyvä esimerkki on Anu Lahtisen blogi Vita Historica. Esimerkiksi hänen syyskuinen postauksensa osoittaa, että historioitsijat kyllä osaavat halutessaan käyttää ja hyödyntää verkkotyökaluja. Myös alan ammattilaisten vilkas twitter-toiminta osoittaa toki tämän.

Ulkomainen esimerkki historioitsijan ammatillisesta verkkoidentiteetistä voisi olla Katrina Gulliver. Hän on hastagin #twitterstorians tekijä, ja hänet on rankattu Twitterin vaikutusvaltaisimmaksi historioitsijaksi – mene ja tiedä sitten, heh. Hän on kirjoittanut muun muassa aika hyvän jutun Twitterin käyttämisestä akateemisiin tarkoituksiin.

Mitä tästä opin?

Tehtävänä oli nimetä kolme tärkeintä googlettelussa oppimaani asiaa, joita voisin hyödyntää oman henkilöbrändin rakentamisessa. Tämä on vaikeaa mutta tarpeellista, koska ajatukset ovat vielä melko hajallaan.

1) Twitteriin kannattaa panostaa. Siellä kannattaa olla vuorovaikutuksellinen, ei ainoastaan omia twiittejä sylkevä vaan myös keskusteluun osallistuva tekijä.

2) Blogin ja kotisivut voi ja ehkä kannattaakin yhdistää. Blogin sisällön voi rakentaa monella tapaa, eikä välttämättä mene metsään vaikka ammatilliseen verkkoidentiteettiin sekoittaa myös yksityisiä asioita – kunhan tässä nyt pitää jonkin ruodun kuitenkin. Kuten Katrina Gulliver twitterin kohdalla totesi, pelkät tutkimusaiheet käyvät nopeasti lukijalle tylsiksi.

3) Tärkeää on jatkaa sitä minkä aloittaa. Twitteristä ei ole hyötyä jos siellä ei twiittaa, ja blogia on syytä päivittää aina silloin tällöin. Jos päivittäminen jää ja blogi ikään kuin hylätään, siitä on kohteliasta kertoa lukijoille viimeisimmässä postauksessa. Ajankohtaisuus ja ylläpitäminen on tärkeää myös verkostoitumispalveluissa kuten LinkedIn tai Academia.edu. Tämän vuoksi ammattillisen verkkoidentiteetin ja henkilöbrändin rakentaminen ja ennenkaikkea ylläpitäminen vaativat aikaa ja pitkäjänteisyyttä.

 
10 kommenttia

Kirjoittanut : lokakuu 23, 2012 Kategoria/t: bloggaaminen, kotisivut, some-tehtävät, viestintä

 

Avainsanat: , , , ,

Lisää omasta viestijäkuvastani

Hups, unohdin aiemmin kertoa omasta sosiaalisen median käytöstäni. Se on ehkä kuitenkin melko oleellinen asia, kun kyse on sosiaalista mediaa käsittelevästä kurssista.

Päivittäin käytän facebookia ja luen muiden ihmisten blogeja. Useita kertoja viikossa tai lähes päivittäin käytän myös Twitteriä (@KirsiMariaH). Yleensä pari-kolme kertaa viikossa päivitän omaa blogiani. Päivisin pidän sähköpostin pikaviestintäosastoa auki ja juttelen sen kautta muutaman läheisen kanssa.

Olen ajatellut, että erilaiset sosiaalisen median järjestelmät ovat erilaisiin tarkoituksiin. Työsähköposti on työasioille, gmail taas muille kuin työasioille. Ei se jako silti ihan niin yksinkertainen ole. Facebook on enimmäkseen silkkaa viihdettä, mutta kavereissani on kyllä hyvin paljon ihan työkontakteja, ja olen monta kertaa hyödyntänyt facea työkuvioissa. Twitter sen sijaan on minulle asiapitoisempi väline kuin facebook, vaikka välillä on pakko irrotella Twitterinkin puolella. Twitterissä pidän siitä, että voin seurata myös ihmisiä joita en tunne. Jos olisi aikaa seurata kaikkea Twitterissä liikkuvaa, sieltä saisi vaikka mitä virikkeitä, linkkejä, ideoita ja niin edelleen. Pidän Twitteriä kuitenkin kiinni useimmiten juuri siksi, että sieltä tuleva tulva vähän hermostuttaa, kun en ehdi seurata kaikkea mitä haluaisin.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : lokakuu 10, 2012 Kategoria/t: viestintä

 

Minä osana suomalaista viestintäkulttuuria

Edellisessä some-kurssin postauksessani pohdin tehtävänannon mukaisesti viestijäkuvaani ja vuorovaikutustaitojani. Postaus venähti, joten jätin tehtävän toisen osan toiseen päivään. Jatkokysymyksessä luonnehdittiin lyhyesti suomalaista viestintäkulttuuria, jota on kuvailtu esimerkiksi seuraavasti:

  • Asia- ja tehtäväkeskeisyys, faktoihin perustuva kommunikaatio
  • Viestinnältä odotetaan suoruutta ja rehellisyyttä
  • Tiedonhankinnassa suositaan virallisia kanavia
  • Hiljaisuuden arvostus
  • Puheenmäärän sijasta arvostetaan puheen laatua
  • Harmonian säilyttäminen ryhmässä
  • Erimielisyyden osoittamisen välttäminen
  • Suositaan pitkiä toisen puheenvuoroista irrallisia monologeja
(Sallinen, A. 2000; Pörhölä, M.2000, koonnut Minna Haapsaari – lainattu tänne kurssiblogista.)
Miten minä edustan edellä kuvattuja piirteitä? Ensivilkaisulta sanoisin, että varsin hyvin: jos tämä on suomalaista viestintäkulttuuria, niin olen kyllä kauttaaltaan sen läpäisemä.
Erityisesti minua pohdituttaa tuo erimielisyyden osoittamisen välttäminen. Inhoan ristiriitoja ja vältän riitelyä viimeiseen asti, mutta kyllä suomalaisessakin viestintäkulttuurissa uskalletaan olla eri mieltä. Erimielisyys on ok, kunhan se ilmaistaan rakentavasti. Pidetään yleisesti huonona asiana, jos joku alkaa haastaa riitaa ja esittää eriävän kantansa niin terävästi, että loukkaa vastapuolta. Sellaista tapahtuu kyllä jatkuvasti, mutta sellaista ihmistä ei kunnioiteta samalla tavoin kuin sitä, joka osaa antaa kritiikkinsä rakentavasti.
Joissain toisissa maissa on ainakin akateemisissa piireissä tapana sanoa viat suoraan ja kaihtelematta. Suomalaiset pitävät itseään suorapuheisina, mutta minusta meillä ollaan aika hyvin sisäistetty tuo rakentavan palautteen ideaali – vaikka se ei aina sitten toteutuisikaan.
Asia- ja tehtäväkeskeisyydestä sekä puheen laadun arvostamisesta määrän sijaan olen ehdottomasti samaa mieltä ja tunnistan ne hyvin oman ympäristöni viestintäkulttuureista. Mutta mikä edellisen listan asioista kuvaa eniten minua itseäni? Erimielisyyden osoittamisen välttäminen ja harmonian säilyttäminen ehkä, samoin se, että odotan viestinnältä suoruutta ja rehellisyyttä ja sellaiseen pyrin itsekin. Välillä ikävät asiat puetaan kauniimmiksi, kuten vaikeuksien sijaan haasteista puhuminen, mutta se ei mielestäni vielä tee viestinnästä epäsuoraa tai valheellista, vai eri muotoon puettua. Arvostan myös puheen laatua, en niinkään sen määrää – vaikka tietyissä ei-niin-ammatillisissa tilanteissa määrä kyllä joskus korvaa laadun, heh…
 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : lokakuu 10, 2012 Kategoria/t: reflektointia, some-tehtävät, viestintä

 

Viestijäkuva ja viestintäkulttuuri

Sosiaalinen media ja oman osaamisen markkinointi -kurssin toisessa tehtävässä pyöritellään aiheita viestijäkuva ja viestijäkulttuuri. Minun pitäisi reflektoida omia vuorovaikutustaitojani. Vaikka  erilaisissa tilanteissa olen saanut pohtia omaa osaamista monelta kantilta, on vuorovaikutustaitojen analysointi vähän uutta. Mitkä ovat vahvuuksia ja missä pitäisi vielä kehittyä?

Perinteiseen tapaan tuntuu siltä, että niitä kehittämisen aiheita keksii helpommin, mutta aloitetaan silti vahvuuksista. Ensinnäkin minulla on kohtalaisen hyvät sosiaaliset taidot, mikä vaikuttaa myös vuorovaikutustaitoihin. Eräässä naistenlehdessä pohdittiin sitä, miten sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot usein sekoitetaan. Jälkimmäisessä on kyse siitä, että tulee toimeen erilaisissa tilanteissa erilaisten ihmisten kanssa, ottaa toiset huomioon, joustaa tarpeen tullen ja on peruskohtelias muille ihmisille. Sellaista normaalia käytöstä, joka ei kuitenkaan sen lehtijutun mukaan ole itsestäänselvää, etenkin jos ei ole kasvanut sisarusten kanssa ja tottunut jakamaan huomion lisäksi myös konkreettisia asioita. Sosiaalisten taitojen pohjalta ponnistavat myös vuorovaikutustaidot: osaan tervehtiä ihmisiä ja esitellä/esittäytyä, osaan kysyä ja vastata, tulen toimeen myös tuntemattomien ihmisten kanssa ja osaan sanoa kassahenkilölle kiitos ja näkemiin. Ovatko nämä peruskäytöstapoja vai vuorovaikutustaitoja? Mitä mieltä sinä olet?

Toinen vuorovaikutusvahvuuteni liittyy viestin perille saamiseen. Kirjoitan paljon ja saan mielestäni viestin perille kirjoitetulla tekstillä, huolimatta siitä että jaarittelen (siitä kohta lisää). Olen myös esiintymistaitoinen: osaan puhua selkeästi, pysyä aikataulussa ja esiintymisjännityksestä huolimatta nautin yleisön edessä olemisesta. Jos tehtäväni on viestiä jokin aihe, niin mielestäni saan sen kyllää menemään perille joko puhumalla tai kirjoittamalla.

Kolmanneksi haluaisin nostaa esiin aiheen, jossa ollaan vahvuuden ja kehittämistarpeen rajalla. Olen kiinnittänyt huomiota siihen, että kuuleminen ja kuunteleminen ovat kaksi eri asiaa. Aina välillä huomaan, etten kuule enkä kuuntele, mutta olen yrittänyt opetella kuuntelemisen taitoa. Pienellä asialla, pienen hetken kuuntelemisella voi olla paljonkin merkitystä sille toiselle ihmiselle – vain vähällä vaivalla voit olla arvokas toiselle. Tämä on kuitenkin asia, jossa en koe olevani vielä valmis – pidän silti vahvuutena, että olen tiedostanut asian ja kiinnittänyt siihen huomiota.

Entäs ne heikkoudet? Yhden jo mainitsin: monisanaisuus. Jos minulle annetaan puheenvuoro, puhun paljon, ja jos kirjoitustilaa on, myös tekstiä syntyy, välillä liiankin kanssa.

Erityinen vuorovaikutustaitojen heikkous, joka minua välillä harmittaa kovastikin, liittyy reagointinopeuteen. Vuorovaikutustilanteissa en aina ehdi mukaan, joten kun saan mietittyä mitä aion sanoa, aihe on jo usein muuttunut ja joudun palauttamaan keskustelua taaksepäin. Ei näin aina käy, mutta toisinaan hitauteni aiheuttaa harmitusta.

Ehkä hitauteen liittyvä heikkouteni on liika väistäminen. Erityisesti ryhmätilanteissa en aina ota omaa tilaani, vaikka sanottavaa olisi, vaan annan muiden puhua. En pidä keskeyttämisestä, mutta toisinaan on vain pakko keskeyttää joku muu, jos meinaa saada oman äänensä kuuluviin. Toisaalta olen kyllä huomannut, että vuorovaikutusroolini vaihtelee. Tilanteissa, joissa puheelle on tilaa ja kilpailu puheenvuoroista ei ole kauhean kovaa, saatan kommentoida paljonkin ja häärätä ”suuna päänä” luomassa puheliasta vaikutelmaa. Vasta sitten, kun keskustelu käy vilkkaana, minä tunnen itseni araksi ja vetäydyn omiin oloihini.

Miten nämä vahvuudet tai heikkoudet voivat näkyä eduksi/haitaksi sosiaalisessa mediassa? Ainakin tekstien pituus on haitaksi. Kuten kurssin keskustelussa vuorovaikutuksesta todettiin moneen kertaan, kukaan ei jaksa lukea pitkiä tekstejä verkosta (onneksi olkoon jos olet jaksanut tänne asti tässä postauksessa). Reagointihitaus saattaa somessa ollakin hyve, sillä vaikka some on nopeuttanut viestintää, se antaa silti mahdollisuuden vastata vasta huomenna tai parin tunnin kuluttua – toisin kuin kasvokkainen viestintä. Harkinta-aika tekee minulle hyvää!

Yhteenvetona voisi todeta, että minun tulisi kehittää vuorovaikutusosaamisessani tiivistämisen jaloa taitoa, joka varmaankin kehittyy harjoittelemalla. Myös toisten kuuntelemisen taito on jatkuvasti kehitettävä asia, jossa kukaan ei varmasti koskaan tule valmiiksi.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : lokakuu 9, 2012 Kategoria/t: reflektointia, some-tehtävät, viestintä

 

Avainsanat: ,

 
%d bloggers like this: