RSS

Note to self: elä niin kuin opetat, yritä edes

Eilen illalla pohdin täällä blogipostausten pituutta ja väitin, että olen kiinnittänyt asiaan huomiota tiivistämällä ilmaisuani ja esimerkiksi vähentämällä kuvia.

Tänä aamuna kirjoitin pitkän postauksen täynnä kuvia. Katso täältä.

Ei siis tällä kertaa mennyt ihan niin kuin piti. Tosin edelleen voisin puolustaa itseäni toteamalla, että myös tuon postauksen aiheesta teki mieli kirjoittaa paljon pidemmästi – tässäkin siis on ainakin ajateltu asiaa, jos sitten toiminta jäi vähäisemmäksi.

Mainokset
 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : marraskuu 21, 2012 Kategoria/t: bloggaaminen, reflektointia

 

Avainsanat: ,

Tehtävä 10: Ilmaisun tehostaminen

Some-kurssini seuraavassa vaiheessa suoritan kaksi tehtävämoduulia, joista valitsin ensimmäiseksi sisällöntuotantoa käsittelevän tehtäväparin. Tehtävässä 10 selvittelen, miten voisin tehostaa sekä ajankäyttöäni somessa että viestini perille menemistä. Olen jakanut tehtävään liittyvät pohdinnat useampaan postaukseen, koska olen jäsentänyt tehtävänannon kysymykset omalla kohdallani osittain erillisiksi aiheiksi.

Ensimmäisenä haluaisin keskustella blogipostausten pituudesta.

Puheen pulppuaminen on minulle tyypillinen ilmaisutapa sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä. Sosiaalisessa(kaan) mediassa se ei aina ole eduksi. Minun olisi hyvä oppia tiivistämään, käyttämään väliotsikoita ja välttämään perisyntiäni eli toistoa, jotta lukijani jaksaisivat paremmin ja myös saisin ilmaistua itseäni selkeämmin.

Toisaalta on myös niin, että pitkähköt postaukset ovat tyypillisiä sille genrelle, johon ainakin osittain itseni bloggaajana liitän, eli kirjablogeille. En kiistä, etteikö kirjapostauksenkin viesti menisi perille tehokkaammin, jos teksti olisi lyhyempi, mutta kirjablogien lukijat ovat kenties tottuneet lukemaan pitkiä arvioita – ainakaan en ole nähnyt keskustelua, jossa kaivattaisiin blogien kirja-arvioiden lyhentämistä noin yleisesti. Kun kirjoitan jostain lukemastani kirjasta, minulla on yleensä muutamiakin pointteja, jotka haluan tuoda esiin. Tuntuu siltä, etten saa ilmaistua kaikkea tarpeellista, jos tekstiä pitää lyhentää. Ehkä tässä tulevatkin apuun väliotsikot?

Tämän kurssin ansiosta olen jo nyt tiedostanut monisanaisuuteni ja koettanut kiinnittää siihen huomiota. Tulokset eivät ehkä näy blogipostauksissani kovin hyvin, mutta vakuutan, että asiaa on mietitty. Olen esimerkiksi lyhentänyt liian pitkiä kappaleita ja jaan nykyään kappaleen herkemmin kahtia. Käytän myös kuvia vähemmän kuin ennen; tähän palaan tehtävissä 11 ja 12, joissa pohditaan sosiaalista mediaa ja lainsäädäntöä.

Tiedostan siis, että verkkoviestintä on oma tekstilajinsa, jossa on omat niksinsä ilmaisun keinojen toimivuudessa. Esimerkkejä hyvin tiiviillä ilmaisulla viestinsä perille saavista bloggaajista ovat

Täällä toisen tähden alla -blogi taas on hyvä esimerkki siitä, että pitkätkin postaukset ovat erittäin toimivia, kun kirjoittajalla on sana hallussaan. Jaanankin blogissa pisimpiä tekstejä ovat kirjapostaukset, muut lyhyempiä. Kirjabloggajien ammattilaiskerhoon kuuluva Penjami kirjoittaa Jäljen ääni -blogissaan hyvin perusteellisia postauksia, joiden lukijan täytyy olla aiheesta kiinnostunut jaksaakseen loppuun asti. Jäljen ääni on erinomainen kirjablogi, mutta helppolukuiseksi sitä ei ehkä voi sanoa, vaikka teksti onkin selkeää ja kaunista.

Tehtävänannossa puhuttiin myös hakukoneoptimoinnista, esimerkkinä blogger. Nyt täytyy tunnustaa, että en löytänyt vastaavia asetuksia WordPressistä. Ehkäpä etsin niitä jonkun osaavamman kanssa lähiaikoina tarkemmin.

Seuraavaksi kirjoitan bloggaamisen tarpeista, kohderyhmästä ja eri some-systeemien keskinäisestä linkittämisestä.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : marraskuu 20, 2012 Kategoria/t: bloggaaminen, some-tehtävät, viestintä

 

Avainsanat: ,

Valokuvajumppaa

Some-asioita en ole jaksanut kauheasti viime päivinä miettiä – tai ehkä miettiä, mutta en tänne asti. Valokuvauskurssin tämän viikon tehtäväkuvat otin eilen illalla.

Tehtävä oli minusta aika vaikea. Piti kuvata samaa kohdetta, esimerkiksi keittiön pöydällä olevaa esinettä, käyttäen kolmea eri polttoväliä: mahdollisimman pientä, suurta ja jotain keskivaiheilta. Tavoite oli pitää kuvan kohde samankokoisena joka kuvassa ja selvästi kuvan pääaiheena.

Kuulosti helpolta, mutta vaati lopulta aika paljon jumppaamista. Kun zoom oli ääriasennossaan (polttoväli 100 mm), jouduin peruuttamaan eteiseen asti, että sain keittiön pöydältä mitään näkyviin. Kuvan ottaminen sellaisessa tilassa oli aika vaikeaa ilman jalustaa. Kun polttoväli taas oli pienin mahdollinen eli niin sanotussa laajakulma-asennossa, kuvan rajaaminen oli vaikeaa: vaikka sama esine oli kuvan keskeinen asia, tuli kuvaan vaikka kuinka paljon ylimääräistä reunojen ulkopuolelta. Keskivaiheilla kuvaaminen oli helpointa.

Halusin kuvata kynttilöitä, koska niiden valottaminen oikein ei ole ihan helppoa. Enkä onnistunut kovin hyvin. Kollaasissa tuossa yläpuolella iso kuva on polttovälillä 38mm, pikkukuvista ylempi polttovälillä 5mm ja alempi polttovälillä 100mm.

Ei nämä nyt ihan putkeen menneet, mutta lähetin ne silti. Tuskastutti kyllä, mutta sitten ystäväni sai minut nauramaan koko jutulle. Ihme tehtävä, ja ei todellakaan ole maailmanloppu jos en ihan mestarillisesti onnistunut. Hyvä että toiset, minä ehkä opin joskus, ehkä en. Pääasia että kuvaan, ja että lähetin sinne edes jotain vaikka mieli tekikin antaa periksi.

 

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : marraskuu 8, 2012 Kategoria/t: valokuvaustehtävät

 

Parhaat historiablogit 2012

Historioitsijoita sosiaalisessa mediassa käsitellyt postaukseni on jopa vähän herättnyt keskusteluakin. Anu muistutti Historiantutkimuksen päivillä tänä syksynä ensimmäistä kertaa jaetusta historiablogi-palkinnosta. Haluan ehdottomasti nostaa nuo palkitut blogit esille vielä näin erikseen. Siihen on parikin syytä: ensinnäkin tietysti siksi, että nämä blogit ovat huomionsa ansainneet, ja toiseksi siksi, että niitä lukemalla ja niissä esiintyviä linkkejä seuraamalla blogia harkitsevat historioitsijat voivat löytää näkökulmia ja vinkkejä siihen, millainen historiablogi muun muassa voi olla. Tärkeintä mielestäni on silti muistaa, että hyvä blogi on kirjoittajansa näköinen, ja tapoja kirjoittaa verkkoon on monenlaisia.

Historiablogi-palkinto syntyi aiheesta kiinnostuneen ryhmän kesken, ja ideaa kehiteltiin twitterissä jutellessa (osoitus taas siitä, miten vahvasti historia-alan ihmiset ovat löytäneet Twitterin). Kaisa Kyläkoski on koonnut Storyfy-palveluun twiittikoosteen historiablogi-palkinnon synnystä, jonka voit lukea täältä. Palkinto jaettiin kolmessa kategoriassa.

  1. Paras blogi: Kaponieeri. Turun museokeskuksen tutkija Kari Hintsala.
  2. Paras bloggaaja: En märklig historia -blogin kirjoittaja Julia Dahlberg
  3. Paras ryhmäblogi: Sveaborg-Viapori -akatemiahankkeen blogi.

Jo kategorioista voi huomata, että ammatillista bloggaamista on monenlaista ja monenlaisiin tarkoituksiin.

Perustelut palkituista ja muuta tietoa löytyy lehdistötiedotteesta, joka löytyy Agricola-historiaverkosta.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : marraskuu 3, 2012 Kategoria/t: ammatillinen verkkoidentiteetti, bloggaaminen

 

Avainsanat: , ,

Vähitellen

Tähän asti olen ollut lähinnä sitä mieltä, että valokuvauskurssini vain lisää tuskaa. Kuvaamisesta menee kaikki ilo, kun näpsimisen sijaan pitääkin alkaa säätää aukkoa ja suljinaikaa eikä silti oikein osu oikeaan – kuvista tulee aina mitä sattuu, kun en vielä ymmärrä asetuksista mitään, kunhan sohin sinnepäin.

Tänään kuitenkin tajusin, että ilman tuota kurssia en olisi onnistunut ottamaan Vakiopaineen hämärässä näitä kuvia Vihreiden kuntavaalitilaisuudesta. Vanhalla pokkarillani tai kameran automaattiasetuksella kuvat eivät olisi edes tätä luokkaa, vaikka eiväthän nämä nytkään mitenkään huipputasoa ole. Mutta vähitellen ehkä opinkin jotain. Ehkä.

Kuvissa Jyväskylässä kuntavaaliehdokkaana oleva Paloma Hannonen sekä kansanedustaja Anni Sinnemäki.

Sitä myös pohdin, että jos tämä muistikirja – tai jokin muu blogi – olisi osa ammatillista verkkoidentiteettiäni, jota tässä nyt on pyöritelty jo parisen viikkoa verkkokurssilla, niin voisinko enää laittaa tekstiin kuvia poliittisesta tilaisuudesta? Voisinko olla blogissani jotain mieltä jostain asiasta, joka ei liity ammattiini, vai onko henkilökohtaiset asiat rajattava esimerkiksi juuri yhteiskunnallisten asioiden osalta jonnekin muualle? Onko poliittinen mielipide verkkoidentiteetissä ammatillinen riski?

 

 
2 kommenttia

Kirjoittanut : lokakuu 24, 2012 Kategoria/t: kuuntelemassa, valokuvaustehtävät

 

Avainsanat: ,

Välillä taas valokuvia

Olen viime päivinä miettinyt pää sauhuten näitä some-asioita, mutta jottei tämäkään muistikirja aivan tukkeutuisi yhden teeman pohdinnoilla, laitan välipalaksi valokuvauskurssini tämän viikon viikkotehtävän ja omat ratkaisuehdotukseni siihen.

Meidän piti siis kuvata taas kaksi kuvaa. Eka tehtävä oli aika vaikea: piti kuvata ikkunan tms. edessä asetelma niin, että sekä asetelma että takana näkyvää maisema ovat oikein valottuneita. Kuvasin sitten valkoisella ikkunalaudalla tummaa kissaa, ettei liian helpoksi menisi. Kissa ei ole kokonaan musta, vaan tummassa turkissa on ruskeita täpliä. En onnistunut saamaan mielestäni oikein valottunutta kuvaa, mutta tässä on (ainakin minun koneellani) kissan turkki valottunut oikein ja ulkomaisemakin on vain hieman ylivalottunut.

Toisessa tehtävässä piti kuvata jotain julkista teosta kuten veistosta tai patsasta niin, että se valottuu oikein mutta sen sijainti myös erottuu selvästi. Kuvasin lempipatsaani Jyväskylässä, Oskari Raja-ahon Karhun, joka sijaitsee Rajakadulla. Tehdessäni Rajakadusta kertovaa kirjaa viime vuonna sain kuulla paljon Karhuun liittyviä tarinoita, minkä vuoksi veistos on minulle merkityksellinen ja täynnä elämää.

Nämä kaksi kuvaa lähetin näytettäväksi muillekin kurssilaisille, mutta tätä toista tehtävää varten kävin kuvaamassa myös Lounaispuiston pallopääpoikaa. Muistatteko tämän leikkitelineen? Pasi Ilmari Jääskeläisen romaanissa Harjukaupungin salakäytävät Lounaispuisto ja sen tienoilta alkava Älylän puutaloalue ovat erityisen maagisia paikkoja.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : lokakuu 24, 2012 Kategoria/t: valokuvaustehtävät

 

Avainsanat: ,

Sosiaalinen media, historioitsijat ja etnologit

Seuraavassa Sosiaalinen media ja oman osaamisen markkinointi -kurssin tehtävässä tavoitteena on tutustua omaa alaa koskevaan sosiaaliseen mediaan ja miettiä, mitä siitä voisi oppia oman henkilöbrändin rakentamisen kannalta.

Kovin syvällistä analyysia etnologian ja historian aloista sosiaalisessa mediassa en nyt ole tätä tehtäväksiantoa varten tehnyt, mutta pientä googlettelua kuitenkin.

Olisi todella hyödyllistä saada tähän kommentteja ja täydennystä muilta alan ihmisiltä!

Erilaisia välineitä

Tutkijoiden some-palvelimista itsellenikin tutuin on Academia.edu, joka on tieteenteon verkostoitumis- ja tiedotuskanava. Omalle kotisivulle siellä voi ladata konferenssipapereita ja artikkeleita. Olen löytänyt sieltä jonkin verran oman alani tutkijoita, mutta enimmäkseen ihmisiä, jotka tunnen jo muutenkin. Minun pitäisi ehkä olla kansainvälisemmin orientoitunut tutkija, jotta academia.edu olisi aidosti hyödyllinen verkostoitumisessa. Suurin hyöty siinä on, että se tarjoaa alkeellisen kotisivun melko vähällä vaivalla. Olen löytänyt sitä kautta tietoa tutkijoista, ja osalle tutuistani se on toistaiseksi ainoa julkinen kotisivu.

LinkedIn -palvelun käyttöä verkostoitumisen ja oman ansioluettelon levittämisen välineenä suositellaan usein. Oma profiilini siellä on nolon vajavainen tiedoiltaan, koska koen LinkedInin jotenkin vähän sekavaksi ja hankalaksi. Syynä on varmastikin se, etten ole tutustunut siihen vielä tarpeeksi. Sinne kuitenkin ilmeisesti kannattaisi täydentää omat kiinnostuksen kohteet, työhistoria ja ansioluettelo, koska LinkedIn on monilla aloilla tunnettu, ja sitä voisi hyödyntää etsiessään asiakkaita tai työnantajia.

Academia.edu ja LinkedIn ovat palveluja, joiden kautta voi verkostoitua ja levittää tietoa omista tekemisistään. Silti koen, ettei niissä vielä liiku tarpeeksi oman alani ihmisiä, jotta henkilöbrändäys olisi riittävän tehokasta. Nämä kaksi ovat tärkeitä, mutta muutakin tarvitaan.

Twitterissä historia-alan twiiteille on monia kanavia, joista tunnetuin on ehkä #twitterstorians

Omista tähän asti käyttämistäni some-työkaluista Twitter on ehkä ollut tehokkain ja vuorovaikutuksellisin väline oman alani ihmisten löytämiseen.

Historian ja etnologian tutkijoita verkossa

Joillakin tutuilla tutkijoilla on omalla nimellä kirjoitettuja blogeja, joissa keskitytään joko vain tutkimukseen liittyviin aiheisiin tai otetaan kantaa laajemminkin. Esimerkiksi tohtorikoulutettava Anna Haverinen pitää Bits in the Space -blogia, joka on kovasti kotisivujen kaltainen esimerkki tutkijabrändin rakentamisesta verkossa. Varsin kiinnostava on myös Sari Östmanin tutkimusblogi, sillä hänen tuleva väitöskirjansa käsittelee elämäjulkaisemista Internetissä – siis juuri sitä, mitä tällä kurssilla puretaan pienempiin osiin ja koetetaan laittaa omalta osalta järjestykseen.

Historioitsijoista esimerkiksi Ilona Kemppainen on pitänyt kiinnostavaa blogia, jossa jo otsikkotasolla nousee esiin tutkijuus ja tutkimusaiheet. Silti blogissa käsitellään myös kirjoittajan arkea ja aiheita jotka eivät liity työhön. Kiva sekoitus työtä ja ”sitä muuta elämää”. Nykyisin Ilona kirjoittaa Uuden Suomen puheenvuoro-palstalla.

Annan ja Ilonan blogien vertailu osoittaa, miten eri tavoin blogialustaa voi hyödyntää. Kolmas hyvä esimerkki on Anu Lahtisen blogi Vita Historica. Esimerkiksi hänen syyskuinen postauksensa osoittaa, että historioitsijat kyllä osaavat halutessaan käyttää ja hyödyntää verkkotyökaluja. Myös alan ammattilaisten vilkas twitter-toiminta osoittaa toki tämän.

Ulkomainen esimerkki historioitsijan ammatillisesta verkkoidentiteetistä voisi olla Katrina Gulliver. Hän on hastagin #twitterstorians tekijä, ja hänet on rankattu Twitterin vaikutusvaltaisimmaksi historioitsijaksi – mene ja tiedä sitten, heh. Hän on kirjoittanut muun muassa aika hyvän jutun Twitterin käyttämisestä akateemisiin tarkoituksiin.

Mitä tästä opin?

Tehtävänä oli nimetä kolme tärkeintä googlettelussa oppimaani asiaa, joita voisin hyödyntää oman henkilöbrändin rakentamisessa. Tämä on vaikeaa mutta tarpeellista, koska ajatukset ovat vielä melko hajallaan.

1) Twitteriin kannattaa panostaa. Siellä kannattaa olla vuorovaikutuksellinen, ei ainoastaan omia twiittejä sylkevä vaan myös keskusteluun osallistuva tekijä.

2) Blogin ja kotisivut voi ja ehkä kannattaakin yhdistää. Blogin sisällön voi rakentaa monella tapaa, eikä välttämättä mene metsään vaikka ammatilliseen verkkoidentiteettiin sekoittaa myös yksityisiä asioita – kunhan tässä nyt pitää jonkin ruodun kuitenkin. Kuten Katrina Gulliver twitterin kohdalla totesi, pelkät tutkimusaiheet käyvät nopeasti lukijalle tylsiksi.

3) Tärkeää on jatkaa sitä minkä aloittaa. Twitteristä ei ole hyötyä jos siellä ei twiittaa, ja blogia on syytä päivittää aina silloin tällöin. Jos päivittäminen jää ja blogi ikään kuin hylätään, siitä on kohteliasta kertoa lukijoille viimeisimmässä postauksessa. Ajankohtaisuus ja ylläpitäminen on tärkeää myös verkostoitumispalveluissa kuten LinkedIn tai Academia.edu. Tämän vuoksi ammattillisen verkkoidentiteetin ja henkilöbrändin rakentaminen ja ennenkaikkea ylläpitäminen vaativat aikaa ja pitkäjänteisyyttä.

 
10 kommenttia

Kirjoittanut : lokakuu 23, 2012 Kategoria/t: bloggaaminen, kotisivut, some-tehtävät, viestintä

 

Avainsanat: , , , ,

 
%d bloggers like this: