RSS

Avainsana-arkisto: verkkoidentiteetti

Tehtävä 12: sosiaalinen media ja lainsäädäntö – tekijänoikeus

Minä ja muiden oikeudet

Viimeisessä valitsemassani some-kurssin tehtävässä (moduuli 4 sisälsi siis myös tehtävän 11) pohditaan tekijänoikeuksia. Olen ollut tietoinen ainakin osasta tekijänoikeuksien asettamista rajoituksista ja olen halukas noudattamaan niitä ihan kunnioituksesta alkuperäistöiden tekijöitä kohtaan. Haluan myös, että ammatillinen verkkoidentiteettini ei perustu toisten tekijänoikeuksien rikkomiseen.

Olen silti ollut tiedostamaton ja esimerkiksi liittänyt blogiini monia laitonta materiaalia sisältäviä Youtube-videoita. Aiemmin hain myös kuvia verkosta ja linkitin niitä blogiini, mutta siitä olen luopunut tajuttuani kirjablogeissa käydyn hyvän keskustelun ansiostaa, että myös kirjojen kannet ovat tekijänoikeuden alaisia, eikä niiden kuvien julkaisu ole laillista. Linkki sinne mistä kuva on lainattu ei tee lainaamista oikeutetuksi tai lailliseksi. Siksi en enää vähään aikaan ole käyttänyt blogissani esimerkiksi kuvia kirjoista tai kirjailijoista, elleivät kuvat ole itse ottamiani.

Jatkossa haluan olla asiassa edelleen tarkempi. Julkaisen blogissani vain itse ottamiani kuvia enkä upota tekstiin sellaisia Youtube-videoita, jotka eivät ole sellaista tarkoitusta varten tehty – esim. promovideothan on tarkoitettu yleiseen jakoon, mutta musiikkivideot useimmiten eivät. Voin linkittää videoita, mutta en upota niitä teksteihin. Minun on vaikea saada selkoa lakipykälien viidakosta tarkalleen, mutta jos toimin varmuuden vuoksi tositosi varovasti, niin en tule rikkoneeksi tekijänoikeuksiakaan.

Entä minun oikeuteni?

Olisiko minulla ehkä materiaalia, jonka tekijänoikeuksia haluaisin suojella? Jos sellaista erityisesti on, niin en tokikaan laita sitä vapaaseen levitykseen verkkoon. Tehtävässä kehotettiin tutustumaan Creative Commons -lisenssijärjestelmään, joka olikin minulle uusi tuttavuus. Creative Commons on hanke, jossa materiaalin käyttökiellon ja täyden luvallisen käytön välille pyritään luomaan välimuotoja. Creative Commons tarjoaa lisenssejä, joilla teoksiin annetaan osittainen käyttöoikeus.

Tutustuin erilaisiin lisensseihin ja valitsin sieltä esimerkiksi lisenssin Nimeä-Epäkaupallinen 3.0 Muokkaamaton, jota edustaa seuraava merkki:
Creative Commons -lisenssi
Tämän teos teoksen käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimeä-Epäkaupallinen 3.0 Muokkaamaton -lisenssi.

Toimiiko järjestelmä siis niin, että julkaistessani vaikkapa valokuvauskurssin kuvia täällä Sivujuonissa, minun kannattaisi liittää yllä oleva merkki kaikkiin julkaisemiini kuviin? Vai riittäisikö vain yksi maininta esimerkiksi blogin sivupalkissa?

Johtopäätöksiä

Kuten sanottu, en ole toistaiseksi laittanut verkkoon mitään tekijänoikeudellisesti arkaluontoista materiaalia vaan ainoastaan sellaista, jonka olisin valmis jakamaan muutenkin ja jonka mahdollisesta menettämisestä en saa taloudellisia tappioita. Siinä mielessä käyttäisin Creative commons -lisenssijärjestelmää mieluusti esimerkiksi valokuviin, että minua ei harmita jos joku lainaa tai muokkaa kuviani niin kauan kuin niiden alkuperäinen lähde mainitaan.

Miten omien kuvien tai tekstien leviämistä verkossa voi käytännössä valvoa? Tietääkseni ei mitenkään muuten kuin niiden julkaisua rajoittamalla.

Tiedän aiheesta varsin vähän ja siksi otankin mielelläni vastaan lisäkommentteja tähän liittyen.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : marraskuu 27, 2012 Kategoria/t: ammatillinen verkkoidentiteetti, palveluja, some-tehtävät

 

Avainsanat: , , , , ,

Tehtävä 10: bloggaamisen tarve?

Monelta osin some-kurssin tehtävät ovat minulle helpohkoja, koska olen käyttänyt sosiaalista mediaa jo jonkin verran tätä ennenkin. Näidenkin tehtävien kohdalla olen silti pysähtynyt miettimään joitain juttuja ja saanut huomata, että kurssi on tosi hyödyllinen. Muuten on esimerkiksi juurikaan enää pohtisi seuraavaa (lainaus on tehtävästä 10):

Mieti tarpeitasi: haluatko tekstiesi kautta olla vuorovaikutuksessa toisten kanssa vai tarvitsetko ensisijaisesti vain julkaisualustaa teksteillesi?

Minulla on ollut Illuusioita -blogini jo kuuden vuoden ajan. Harvoin enää mietin, miksi sitä kirjoitan: se on jo osa arkeani liian kiinteästi, että alkaisin kysellä syitä sen olemassaoloon. Nyt olisi kuitenkin hyvä kohta miettiä asiaa, kun ammatillisen verkkoidentiteetin kehittäminen on mielessä.

Blogini ei ole julkaisualusta akateemisille teksteilleni, vaan paljolle muulle, ja vuorovaikutus eli kommentoijat ja lukijat ovat tärkeitä minulle. Se on nimenomaan blogi, jossa ammatiini liittyviin ylä- ja alamäkiin yhdistyy muita elämän osa-alueita. Jonathan Sternin artikkeli Blogging 101 for Academics herätteli osaltaan pohtimaan sitä, miksi haluan pitää blogia omalla nimelläni. Stern varoittaa, että omalla nimellä kirjoittaessa ei kannata mennä söpöjen kissavideoiden ajoittaista postausta henkilökohtaisempiin asioihin. Sen lisäksi, että harrastuksista tai puolisosta tai muusta kirjoittelu antaa epäammattimaisen kuvan kirjoittajasta (jos siis kyseessä yrittää olla ammatillinen blogi), kirjoitukset voidaan kaivaa koska tahansa esiin ja nostaa kirjoittajaa vastaan. Kaikki verkkoon laitettu on aina mietittävä tarkkaan. Jos kirjoittaa omalla nimellä, varoittaa Stern, tulee kuitenkin jossain vaiheessa lipsauttaneeksi jotain hupsua. Tai vähintäänkin sanomiset voidaan myöhemmin tulkita eri tavoin kuin kirjoitushetkellä on tarkoitettu.

Stern sai minut miettimään, olenko jo kuuden vuoden ajan ollut liian avoin verkkokäyttäytymisessäni. Aluksi käytin blogissani ystävistäni etunimiä, mutta palautteen jälkeen lopetin sen, ja mainitsen ihmiset nykyään nimeltä vain ammatillisissa yhteyksissä, jos niissäkään. Aiemmin kirjoitin henkilökohtaisemmistakin asioista, mutta kun sain tietää äitini(kin) osaavan käyttää googlea, muutuin varovaisemmaksi. Ehkä itsesensuurini oikeastaan alkoi nousta jo silloin, kun huomasin blogin löytyvän nimeni googlaamalla. Se ei alunperin ollut tarkoitus, vaikka en olekaan nimeä ja asuinpaikkaa missään vaiheessa salaillut.

Millaiset aiheet sitten ovat liian henkilökohtaisia? Olen melko avoin ihminen, joten joillekin minunkin kirjoitusteni henkilökohtaisuuden taso voi tuntua rohkealta. Kuitenkin voin vakuuttaa, että kaikki postaukset ovat harkittuja. Kirjoitan vain aiheista, joista voisin jutella esimerkiksi työpaikan kahvihuoneessa, kaupunkiliikenteen bussissa tai muuten julkisella paikalla ihmiselle, jota tunnen vain vähän.

Olen kirjoittanut aika raskastakin avautumista aina välillä, mutta myös iloinnut ja riemuinnut julkisesti. En ole syyllistynyt toisten ihmisten mustamaalaamiseen enkä ole kritisoinut ”työnantajaani”.

Kuusi vuotta elämässäni ollut blogi on kehittynyt minun mukanani. Se saattaa sisältää ”riskialtista” aineistoa, mutta tuntuisi melko pahalta deletoida sitä kaikkea. Haluaisin myös, että kun järjestelen tulevaisuudessa viestintäsuunnitelmani mukaisesti ammatillista verkkoidentiteettiä ja some-julkaisujani jotenkin tehokkaampaan ja järkevämpään muotoon, voisin pitää vanhatkin postaukset osana verkkominää.

Johtopäätös:

Sternin varoituksista huolimatta haluaisin liittää nykyisen blogini osaksi ammatillisia verkkosivujani. Vaikka kehittäisin blogipostauksiani jatkossa ”hillitympään” suuntaan, kulkee mukana myös vuosia pitkä blogihistoria. Siellä tuskin on kovin pahoja luurankoja, mutta jos niitä löytyisikin, niin ne otetaan sitten sellaisina kuin tulevat vastaan.

 

Avainsanat: ,

Parhaat historiablogit 2012

Historioitsijoita sosiaalisessa mediassa käsitellyt postaukseni on jopa vähän herättnyt keskusteluakin. Anu muistutti Historiantutkimuksen päivillä tänä syksynä ensimmäistä kertaa jaetusta historiablogi-palkinnosta. Haluan ehdottomasti nostaa nuo palkitut blogit esille vielä näin erikseen. Siihen on parikin syytä: ensinnäkin tietysti siksi, että nämä blogit ovat huomionsa ansainneet, ja toiseksi siksi, että niitä lukemalla ja niissä esiintyviä linkkejä seuraamalla blogia harkitsevat historioitsijat voivat löytää näkökulmia ja vinkkejä siihen, millainen historiablogi muun muassa voi olla. Tärkeintä mielestäni on silti muistaa, että hyvä blogi on kirjoittajansa näköinen, ja tapoja kirjoittaa verkkoon on monenlaisia.

Historiablogi-palkinto syntyi aiheesta kiinnostuneen ryhmän kesken, ja ideaa kehiteltiin twitterissä jutellessa (osoitus taas siitä, miten vahvasti historia-alan ihmiset ovat löytäneet Twitterin). Kaisa Kyläkoski on koonnut Storyfy-palveluun twiittikoosteen historiablogi-palkinnon synnystä, jonka voit lukea täältä. Palkinto jaettiin kolmessa kategoriassa.

  1. Paras blogi: Kaponieeri. Turun museokeskuksen tutkija Kari Hintsala.
  2. Paras bloggaaja: En märklig historia -blogin kirjoittaja Julia Dahlberg
  3. Paras ryhmäblogi: Sveaborg-Viapori -akatemiahankkeen blogi.

Jo kategorioista voi huomata, että ammatillista bloggaamista on monenlaista ja monenlaisiin tarkoituksiin.

Perustelut palkituista ja muuta tietoa löytyy lehdistötiedotteesta, joka löytyy Agricola-historiaverkosta.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : marraskuu 3, 2012 Kategoria/t: ammatillinen verkkoidentiteetti, bloggaaminen

 

Avainsanat: , ,

Vähitellen

Tähän asti olen ollut lähinnä sitä mieltä, että valokuvauskurssini vain lisää tuskaa. Kuvaamisesta menee kaikki ilo, kun näpsimisen sijaan pitääkin alkaa säätää aukkoa ja suljinaikaa eikä silti oikein osu oikeaan – kuvista tulee aina mitä sattuu, kun en vielä ymmärrä asetuksista mitään, kunhan sohin sinnepäin.

Tänään kuitenkin tajusin, että ilman tuota kurssia en olisi onnistunut ottamaan Vakiopaineen hämärässä näitä kuvia Vihreiden kuntavaalitilaisuudesta. Vanhalla pokkarillani tai kameran automaattiasetuksella kuvat eivät olisi edes tätä luokkaa, vaikka eiväthän nämä nytkään mitenkään huipputasoa ole. Mutta vähitellen ehkä opinkin jotain. Ehkä.

Kuvissa Jyväskylässä kuntavaaliehdokkaana oleva Paloma Hannonen sekä kansanedustaja Anni Sinnemäki.

Sitä myös pohdin, että jos tämä muistikirja – tai jokin muu blogi – olisi osa ammatillista verkkoidentiteettiäni, jota tässä nyt on pyöritelty jo parisen viikkoa verkkokurssilla, niin voisinko enää laittaa tekstiin kuvia poliittisesta tilaisuudesta? Voisinko olla blogissani jotain mieltä jostain asiasta, joka ei liity ammattiini, vai onko henkilökohtaiset asiat rajattava esimerkiksi juuri yhteiskunnallisten asioiden osalta jonnekin muualle? Onko poliittinen mielipide verkkoidentiteetissä ammatillinen riski?

 

 
2 kommenttia

Kirjoittanut : lokakuu 24, 2012 Kategoria/t: kuuntelemassa, valokuvaustehtävät

 

Avainsanat: ,

Sosiaalinen media, historioitsijat ja etnologit

Seuraavassa Sosiaalinen media ja oman osaamisen markkinointi -kurssin tehtävässä tavoitteena on tutustua omaa alaa koskevaan sosiaaliseen mediaan ja miettiä, mitä siitä voisi oppia oman henkilöbrändin rakentamisen kannalta.

Kovin syvällistä analyysia etnologian ja historian aloista sosiaalisessa mediassa en nyt ole tätä tehtäväksiantoa varten tehnyt, mutta pientä googlettelua kuitenkin.

Olisi todella hyödyllistä saada tähän kommentteja ja täydennystä muilta alan ihmisiltä!

Erilaisia välineitä

Tutkijoiden some-palvelimista itsellenikin tutuin on Academia.edu, joka on tieteenteon verkostoitumis- ja tiedotuskanava. Omalle kotisivulle siellä voi ladata konferenssipapereita ja artikkeleita. Olen löytänyt sieltä jonkin verran oman alani tutkijoita, mutta enimmäkseen ihmisiä, jotka tunnen jo muutenkin. Minun pitäisi ehkä olla kansainvälisemmin orientoitunut tutkija, jotta academia.edu olisi aidosti hyödyllinen verkostoitumisessa. Suurin hyöty siinä on, että se tarjoaa alkeellisen kotisivun melko vähällä vaivalla. Olen löytänyt sitä kautta tietoa tutkijoista, ja osalle tutuistani se on toistaiseksi ainoa julkinen kotisivu.

LinkedIn -palvelun käyttöä verkostoitumisen ja oman ansioluettelon levittämisen välineenä suositellaan usein. Oma profiilini siellä on nolon vajavainen tiedoiltaan, koska koen LinkedInin jotenkin vähän sekavaksi ja hankalaksi. Syynä on varmastikin se, etten ole tutustunut siihen vielä tarpeeksi. Sinne kuitenkin ilmeisesti kannattaisi täydentää omat kiinnostuksen kohteet, työhistoria ja ansioluettelo, koska LinkedIn on monilla aloilla tunnettu, ja sitä voisi hyödyntää etsiessään asiakkaita tai työnantajia.

Academia.edu ja LinkedIn ovat palveluja, joiden kautta voi verkostoitua ja levittää tietoa omista tekemisistään. Silti koen, ettei niissä vielä liiku tarpeeksi oman alani ihmisiä, jotta henkilöbrändäys olisi riittävän tehokasta. Nämä kaksi ovat tärkeitä, mutta muutakin tarvitaan.

Twitterissä historia-alan twiiteille on monia kanavia, joista tunnetuin on ehkä #twitterstorians

Omista tähän asti käyttämistäni some-työkaluista Twitter on ehkä ollut tehokkain ja vuorovaikutuksellisin väline oman alani ihmisten löytämiseen.

Historian ja etnologian tutkijoita verkossa

Joillakin tutuilla tutkijoilla on omalla nimellä kirjoitettuja blogeja, joissa keskitytään joko vain tutkimukseen liittyviin aiheisiin tai otetaan kantaa laajemminkin. Esimerkiksi tohtorikoulutettava Anna Haverinen pitää Bits in the Space -blogia, joka on kovasti kotisivujen kaltainen esimerkki tutkijabrändin rakentamisesta verkossa. Varsin kiinnostava on myös Sari Östmanin tutkimusblogi, sillä hänen tuleva väitöskirjansa käsittelee elämäjulkaisemista Internetissä – siis juuri sitä, mitä tällä kurssilla puretaan pienempiin osiin ja koetetaan laittaa omalta osalta järjestykseen.

Historioitsijoista esimerkiksi Ilona Kemppainen on pitänyt kiinnostavaa blogia, jossa jo otsikkotasolla nousee esiin tutkijuus ja tutkimusaiheet. Silti blogissa käsitellään myös kirjoittajan arkea ja aiheita jotka eivät liity työhön. Kiva sekoitus työtä ja ”sitä muuta elämää”. Nykyisin Ilona kirjoittaa Uuden Suomen puheenvuoro-palstalla.

Annan ja Ilonan blogien vertailu osoittaa, miten eri tavoin blogialustaa voi hyödyntää. Kolmas hyvä esimerkki on Anu Lahtisen blogi Vita Historica. Esimerkiksi hänen syyskuinen postauksensa osoittaa, että historioitsijat kyllä osaavat halutessaan käyttää ja hyödyntää verkkotyökaluja. Myös alan ammattilaisten vilkas twitter-toiminta osoittaa toki tämän.

Ulkomainen esimerkki historioitsijan ammatillisesta verkkoidentiteetistä voisi olla Katrina Gulliver. Hän on hastagin #twitterstorians tekijä, ja hänet on rankattu Twitterin vaikutusvaltaisimmaksi historioitsijaksi – mene ja tiedä sitten, heh. Hän on kirjoittanut muun muassa aika hyvän jutun Twitterin käyttämisestä akateemisiin tarkoituksiin.

Mitä tästä opin?

Tehtävänä oli nimetä kolme tärkeintä googlettelussa oppimaani asiaa, joita voisin hyödyntää oman henkilöbrändin rakentamisessa. Tämä on vaikeaa mutta tarpeellista, koska ajatukset ovat vielä melko hajallaan.

1) Twitteriin kannattaa panostaa. Siellä kannattaa olla vuorovaikutuksellinen, ei ainoastaan omia twiittejä sylkevä vaan myös keskusteluun osallistuva tekijä.

2) Blogin ja kotisivut voi ja ehkä kannattaakin yhdistää. Blogin sisällön voi rakentaa monella tapaa, eikä välttämättä mene metsään vaikka ammatilliseen verkkoidentiteettiin sekoittaa myös yksityisiä asioita – kunhan tässä nyt pitää jonkin ruodun kuitenkin. Kuten Katrina Gulliver twitterin kohdalla totesi, pelkät tutkimusaiheet käyvät nopeasti lukijalle tylsiksi.

3) Tärkeää on jatkaa sitä minkä aloittaa. Twitteristä ei ole hyötyä jos siellä ei twiittaa, ja blogia on syytä päivittää aina silloin tällöin. Jos päivittäminen jää ja blogi ikään kuin hylätään, siitä on kohteliasta kertoa lukijoille viimeisimmässä postauksessa. Ajankohtaisuus ja ylläpitäminen on tärkeää myös verkostoitumispalveluissa kuten LinkedIn tai Academia.edu. Tämän vuoksi ammattillisen verkkoidentiteetin ja henkilöbrändin rakentaminen ja ennenkaikkea ylläpitäminen vaativat aikaa ja pitkäjänteisyyttä.

 
10 kommenttia

Kirjoittanut : lokakuu 23, 2012 Kategoria/t: bloggaaminen, kotisivut, some-tehtävät, viestintä

 

Avainsanat: , , , ,

Ammatillinen verkkoidentiteetti

Edellisessä postauksessa aloitin erilaisten verkkoidentiteettien tunnistamisella omalta kohdaltani, ja nyt jatkan saman aiheen ympärillä ja yritän pohtia tehtävänannon suoria kysymyksiä:

  • Mistä syistä alkaisit rakentaa ammatillista julkista identiteettiä someen esim. julkaista somessa blogia/statuspäivityksiä/uutisia, kommentoida ja tägätä muiden blogeja ja artikkeleita tms.
  • Mitkä asiat arveluttavat tai ovat miinuspuolia ammatillisen julkisen identiteetin rakentamisesssa?
  • Millaiset päivitykset, bloggaukset, tägit, blogikommentoinnit tai twiittaukset edistävät ammatillisen julkisen identiteetin syntymistä?

Syyt ammatillisen verkkoidentiteetin vähittäiseen rakentamiseen ovat samoja kuin tähänkin asti tekemäni haparoivat yritykset siihen suuntaan: verkossa näkyminen kannattaa työllistymisen ja verkostoitumisen kannalta. Jos itsekin tarvitsen asiantuntijaa tai osaajaa, en todellakaan enää kaiva keltaisia sivuja esiin vaan googletan, kyselen tuttavilta ja etsin linkkien takaa. Mitä selkeämmin asiantuntijuus löytyy verkon kautta, sitä varmemmin otan juuri tähän osaajaan yhteyttä. Tämä toimii varmasti myös silloin, kun minun asiantuntijuuttani tarvitaan.

Verkossa näkymiseen ei vain nykymaailmassa valitettavasti riitä se, että osaajalla on kotisivut. Kotisivuja on kaikilla ja kaikkialla. Ne toimivat tiedon lähteenä sitten, kun joku etsii minuun liittyviä tietoja, mutta ennen kuin saan jonkun etsimään juuri minua, hänen pitää tietää minut jostain muustakin yhteydestä. Verkossa pitää liikkua, näkyä ja toimia, että tulee huomatuksi. Tai vaikka ei tulisi huomatuksikaan, niin on ainakin ollut paikalla ja jättänyt merkin itsestään, ollut aktiivinen.

Sosiaalisessa mediassa verkostoituminen ja small talk on helppoa. Jos kaipaat kommentteja ja kävijöitä omaan blogiisi, käy vierailemassa jonkun muun kiinnostavassa blogissa, jätä ystävällinen ja kiinnostava kommentti. Toista se muuallekin. Linkitä omaan blogiisi muiden kiinnostavia juttuja tai twiittaa hyvistä blogikirjoituksista. Levitä tietoa: linkitä oma blogisi twitteriin ja mainosta facebookissa uutta kirjoitustasi. Muista netiketti ja kohtuullisuus.

Mielestäni somen vahvuus ja erityisyys on juuri siinä, että se edellyttää vuorovaikutusta, mutta tuottaa sitä myös hyvin helposti. Kommentointi ei ole vaikeaa, ja vastavuoroisuus toimii ainakin oman kokemukseni mukaan. Muiden lukeminen on edellytys sille, että sinua luetaan – ja ystävällinen ja positiivinen ote on varmempi onnistumisen väylä kuin liiallinen kriittisyys ja toisten mielipiteiden kyseenalaistaminen. Kriittinenkin voi olla rakentavasti.

Helan tutkijat ry:n klubi-illassa keskusteltiin kerran viime talvena eri keinoista, joilla tutkija voi hyödyntää somea. Vahvin miinuspuoli tuli esiin siinä, että jos tutkimusaihe on vaikea, ei tutkijalla välttämättä riitä voimia esimerkiksi tutkimusblogin ylläpitämiseen. Verkossa liikkuu myös paljon sontaa, joka helposti kaatuu tutkijan niskaan esimerkiksi silloin, jos aihe käsittelee vaikkapa maahanmuuttajuutta. Myös plagioinnin ja kopioinnin kysymykset arveluttivat niitä, jotka eivät vielä somea käytä. Kirjoitin pohdintoja illan annista silloin blogiini, voit lukea jutun täältä. (Nyt huomaan, että myös lähes vuosi sitten olen pohtinut sitä, pitäisikö ammatillinen blogi erottaa yksityisestä. Mihinkään en ole vuodessa näissä pohdinnoissa edennyt, heh.)

Ammatillisen verkkoidentiteetin syntymistä edistävät työhön liittyvät postaukset, blogit, linkitykset, twiitit jne. Olen kyllä itse myös sitä mieltä, että pieni keventäminen on silloin tällöin paikallaan, vaikka ammatillisista asioista puhutaankin. Välillä voi linkittää sarjakuvan tai jonkin musiikkivideon tai kommentoida jotain muuta hauskaa tai ajankohtaista juttua. Aina ole pakko yrittää näyttää niin piinallisen älykkäältä. Inhimillisyys kunniaan! Esimerkiksi kirjailija Pasi Ilmari Jääskeläinen päivittää niin blogiinsa kuin fb-sivulleen paljon muutakin kuin vain varsinaiseen ammattiin (ts. kirjan kirjoittamiseen) liittyviä asioita. Tosin PIJ:n tapauksessa ihan mikä tahansa voi liittyä kirjan kirjoittamiseen, mutta se onkin sitten toinen tarina…

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : lokakuu 13, 2012 Kategoria/t: some-tehtävät

 

Avainsanat: , , , ,

 
%d bloggers like this: